Katulamput Liisankadun yllä – graafikko Jussi Karjalaisen mahdoton tehtävä

Svart Records aloittaa keväällä vinyylilevysarjan, jossa julkaistaan Ylelle 1970-luvulla tehtyjä harvinaisia konserttitaltiointeja. Graafikko Jussi Karjalainen sai mahdottoman tehtävän: Kuvittaa 24 ainutlaatuista albumia, joista valtaosan sisällöstä hänellä ei ole mitään käsitystä.

Teksti: Tuukka Hämäläinen, kuvat: Jussi Karjalainen

Marraskuussa 1973 suomiprogen suuri nimi Wigwam nousi lavalle Helsingin Liisankadulla sijainneessa studiossa. Yhtye esiintyi yleisölle ilmanvaihto-ongelmien vaivaamassa tilassa, ja konsertti esitettiin suorana Ylen radio-ohjelmassa Popstudio.

Liisankadun studiossa taltioidut Popstudio- ja Jazzstudio-ohjelmat toivat eetteriin valtavan joukon esiintyjiä Kirkasta ja Tabula Rasasta aina Piirpaukeen ja Haikaraan. Vaikka Ylen oikeudet ulottuivat vain ohjelman lähettämiseen, on valtaosa tallenteista säästynyt. Muutamia taltiointeja toki katosi tai osoittautui julkaisukelvottomiksi, mutta Wigwamin konsertti säästyi.

43 vuotta myöhemmin graafikko Jussi Karjalainen istuu kellarityöhuoneessaan ja pohtii, kuinka Wigwamin livetaltioinnista ilmestyvän levyn kuvittaisi. Liisankatu on vain kävelymatkan päässä, mutta studiota ei enää ole – sen tilalla taitaa olla Alepa – ja itse yhtyekin on comebackistaan huolimatta kadonnut musiikkihistoriaan. On aika aloittaa puhtaalta pöydältä.

”Lähdin miettimään yksinkertaisesti sitä, että wigwam tarkoittaa telttaa ja teltan muoto on kolmio. Samalla se on kuvassa kuin kirkas säde, jossa ylempi voima laskeutuu teltan eli tämän yhtyeen kautta maan päälle”, Karjalainen avaa kuvitustaan.

Karjalainen ei kuitenkaan halunnut tehdä kuvituksestaan liian selkeästi esittävää, joten hän teki muodoista pelkistettyjä, kuin graafisia elementtejä.

JukkaHauru_400px

”Toteutin sen tarkoituksella niin, ettei telttaa ensisilmäyksellä näe, koska Wigwamin levyn kuvittaminen teltalla tuntui niin lattapäiseltä idealta. Se oli niin lapsellinen, että häivytin sen, mutta ehkä joku hippi voi sitten paukkupäissään löytää sen vielä.”

Wigwamin levy ei jää lajissaan ainoaksi, vaan Svart Records julkaisee vuoden 2016 aikana peräti 24 albumin sarjan Popstudion ja Jazzstudion taltiointeja. Tulevaisuudessa niitä on luvassa vielä lisää. Levyt on jaettu tyylilajin mukaan kahteen sarjaan, jotka kantavat nimiä Pop Liisa ja Jazz Liisa. Kaikki levyt julkaistaan luonnollisesti vinyylillä.

Karjalaisen mukaan myös kuvitus tehtiin pikemminkin sarjan kuin musiikin ehdoilla. Ajatus perinteisten promokuvien käyttämisestä kuvituksessa hylättiin heti kättelyssä, ja Karjalainen sai lähes vapaat kädet lähteä toteuttamaan itseään.

”Kun julkaisujen määrä on niin valtava, päätimme jo alussa, että sarjan ulkoasusta tehdään hyvin kurinalainen sisäinserttiä myöten,” Karjalainen kertoo.

”Tein sarjalle myös logon, joka esittää niitä Helsingissä ja myös Liisankadulla olevia katulamppuja, jotka roikkuvat vaijerin varassa kadun yläpuolella. Koska sarjalla on vahva viite Liisankatuun, kuvittelin sitä, kuinka lamput ovat keikkuneet tuulessa artistien tullessa sessioista.”

Karjalaisen suunnittelemissa Jazz Liisa -kansissa leikitellään tekstillä ja kirjaimilla, mikä on graafikon mukaan nyökkäys Blue Note Recordsille ja jazzlevyjen tekstikansiperinteeseen. Pop Liisa -sarja taas päätettiin julkaista kuvakansilla, mutta niin, että kaikki kuvitukset näyttävät osalta samaa kokonaisuutta.

”Kansikuvat ovat enemmän alisteisia levysarjalle kuin artisteille. Ne kuvittavat kyseisen musiikin ohella vähintään yhtä paljon myös sarjan kokonaisuutta”, Karjalainen kuvailee.

”Sekä teksti- että kuvakansissa mottoni on ollut, että kansien tekemisen pitäisi olla leikkisää ja hauskaa”, Karjalainen kertoo. ”Ehkä hieman itsekkäästi olen ottanut lähtökohdaksi, että näiden kansien tekemisen pitää olla suht helppoa ja vaivatonta.”

Monilta Liisankadulla esiintyneiltä yhtyeiltä on julkaistu tunnettuja levyjä, joiden kansikuvista on tullut ikonisia ja osa kotimaista musiikkihistoriaa. Karjalainen on kuitenkin tietoisesti vältellyt suoria vaikutteita.

Kun sitten tuli aika suunnitella kansi Pop Liisa -sarjan avaavalle Tasavallan Presidentille, suuntasi hän mahdollisimman kauas yhtyeen klassikkokansista, kuten Mats Huldénin kuvittamasta Lambertlandista (1972) tai Sonja Strengin suunnittelemasta Magneettimiehen kuolemasta (1970).

”Päädyin tuollaiseen ’väriä elämään’ -tyyppiseen kanteen, joka ei oikeastaan ole ollenkaan pressamainen”, Karjalainen toteaa. ”Usein lopputulos on kiinnostavampi jos sen palaset eivät istu toisiinsa aivan saumattomasti, vaan mukana on pientä hölskyntää. Lambertland-vaikutteita voi halutessaan löytää Jazz Liisa -sarjassa julkaistavan Jukka Tolosen levyn kannessta.”

JukkaTolonen_400px

Karjalaisen suunnittelemassa kannessa voi helposti nähdä vinyylin uurteet, joista sateenkaaren värit kurottautuvat ulospäin. Kuvan voisi tulkita kunnianosoituksena paitsi yhtyeelle, myös koko vinyyliaikakaudelle, mutta Karjalainen itse ei tätä tullut ajatelleeksi.

”Silloin kun idea on tarpeeksi yksinkertainen, se jää avoimeksi monenlaisille tulkinnoille, mikä on mielestäni vain hyvä asia”, Karjalainen toteaa.

”Sarjan kansissa ei kuvata mitään hirmu spesifiä, vaan niissä liikutaan aika yleisellä tasolla. Ne ovat aika ympäripyöreitä, ja enemmän estetiikkaa kuin sisältöä, jolloin kuvitus ei myöskään helposti asetu ristiriitaan musiikin kanssa.”

Tasavallan Presidentin esiintyminen taltioitiin syyskuussa 1973, samoihin aikoihin kun bändi äänitti neljättä studioalbumiaan Milky Way Moses (1974). Tasavallan Presidentti esitti Liisankadun studiolla kolme kappaletta, joista yhden taltiointi osoittautui käyttökelvottomaksi häiriöäänen vuoksi.

Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut avauskappale, sillä Svartin livealbumin avaa todellinen harvinaisuus: Jarkko Laineen runoon sävelletty Lennosta kii, jota yhtye ei koskaan levyttänyt suomeksi. Jim Pembroke kirjoitti albumiversioon englanninkieliset sanat, mutta suomen kieli taittuu solisti Eero Raittiselta englantia luonnollisemmin, ainakin tässä kappaleessa. Koko liveveto on myös albumiversiota orgaanisempi, ja aitoon progetyyliin myös tuntuvasti pidempi.

1970-luvulla etenkin progelevyjen kannet olivat tyypillisesti runsaita ja täynnä yksityiskohtia. Karjalaisen Wigwamille, Tasavallan Presidentille sekä vaikkapa Jukka Hauru & Superkingsille suunnittelemat kannet ovat kaukana tällaisesta estetiikasta, ja Karjalainen meneekin tavoittelemassaan ajankuvassa pelkkää jäljittelyä pidemmälle.

”Yritän jossain määrin yhdistellä kuvituksessa aikakauden rock-kuvastoa siihen, kuinka 1970-luvulla nähtiin skandinaavinen muotoilu, kuten Aarikka ja Marimekko,” Karjalainen avaa filosofiaansa.

KOM_400px

”Superkingsin kansikuva on hyvä esimerkki. Se voisi olla yhtä hyvin vaikkapa esite jollekin lasivaasille. Lähdin sitä tehdessäni ajattelemaan jälleen yksinkertaisesti vain kuningasta ja hahmottelin jonkinlaista taloa, joka näyttäisi samalla kruunulta. Sitten se lipsahti vahingossa tulppaaniksi.”

”Kuvituksia tehdessä täytyy aistia milloin mennään kiinnostavaan suuntaan ja milloin kannattaa tarttua sattuman tuomiin ideoihin.”

Karjalainen leikitteli Jukka Hauru & Superkingsin kantta tehdessään myös sillä, kuinka vähään kuvittaja uskaltaa luottaa. Kun lisäksi ottaa huomioon, että kansikuva julkaistaan lp-koossa, paljastuu pelkistettyjen graafisten elementtien rohkeus.

”Siinä on vaikutteita teollisesta muotoilusta siltä ajalta, jolloin Suomessa uskottiin että pelkistäminen on aina kova juttu”, Karjalainen hymähtää. ”Oikeastihan vaikkapa Aarikan puuhelmikukot ovat aika karseita, mutta varmaan ne olivat siihen aikaan tosi rohkeita.”

”Halusin myös, että kannet yksinkertaisesti jäisivät mieleen. Niistä voi muistaa vaikka että ’se on se levy, jonka kannessa on sateenkaari tai tulppaani’. Ehkä ne ovat siinä mielessä jopa vähän ikonimaisia”, Karjalainen pohtii.

”Ja ovathan ne mieleenpainuvampia merkkejä kuin joku mustavalkoinen kuva vaikka Tasavallan Presidentistä. Se olisi lopulta vaan joku harmaa kuva, jollaisia on postuumisti julkaistujen levyjen geneerisissä kansissa totuttu näkemään.”

Taivaantemppeli_400px

Karjalainen pyrkii kansikuvissaan myös löytämään tasapainon retrotyylin ja nykyaikaisuuden välillä.

”En ole ryhtynyt suoranaisesti vanhentamaan kansia, vaan olen tehnyt vain pintakäsittelyä, jotta syntyisi hieman vaikutelmaa silkkipainosta,” Karjalainen kertoo.

Tuttujenkin yhtyeiden ja artistien kohdalla Karjalainen on vältellyt antamasta alkuperäisten kansikuvitusten vaikuttaa työhönsä. Hän tavoittelee kansille tiettyyn musiikkiin, artistiin tai jopa pelkkään sanaan liittyvää mielikuvaa, jossa yhdistyvät monet asiat. Joskus kuitenkin myös esittäjään liittyvä visuaalinen ilme on noussut esiin kuvituksessa.

”Esimerkiksi KOM Quartetin kanteen olen tuonut tietynlaista KOM-teatterin estetiikkaa, eli aika karkeaa, yksinkertaista ja topakkaa grafiikkaa. Olen yrittänyt sillä tapaa välittää esittäjään liittyvän mielikuvani.”

Liisankatu-sarjoihin sisältyy valtava määrä vähemmän tunnettuja yhtyeitä, joista osa ei koskaan päätynyt tekemään edes studioalbumia. Siinä missä Wigwam ja Tasavallan Presidentti olivat projektin alussa Karjalaiselle hyvinkin tuttuja, monet muut yhtyeet olivat täysin tuntemattomia – ja ovat vieläkin.

”Esimerkiksi Taivaanvuohi on yhtye, jota en ole vielä kuullut nuottiakaan, vaikka kansi on jo tehty”, Karjalainen tunnustaa.

Toukokuussa 1973 Popstudiossa esiintynyt Taivaanvuohi jäi historiaan kulttiyhtyeenä, joka hajosi ennen kuin yhtäkään albumia oli äänitetty. Vaikka Karjalainen olisi voinut pyytää kuultavaksi Svartin julkaiseman livetaltioinnin ennakkoon, hän päätti tehdä kannen sokkona.

Taivaanvuohi_400px

”Annoin tavallaan itselleni luvan operoida pimeässä,” Karjalainen kuvailee. ”Luotan siihen, että kun yhdistelee asioita sydämellä ja hyvällä fiiliksellä, se saa ne sopimaan yhteen.”

”En tiedä paranisivatko nämä kannet sillä, jos niitä tehdessä kuuntelisi musiikkia todella paljon ja analyyttisesti.”

Taivaanvuohi oli kitaristi Sami Hurmerinnan ensimmäinen yhtye, joka hajosi ennen kuin poppoo ehti äänittämään Love Recordsin kanssa sovittua levyä. Liisankadulla tehty taltiointi on tiivis purkaus paikoin jazzahtavaakin progea, jossa etenkin Tarmo Rosenlundin ”laulusuoritus” tuo mieleen hollantilaisyhtye Focuksen jodlaukset.

Ennen Svartin julkaisua yhtyettä on kuitenkin ollut likimain mahdotonta päästä kuulemaan, joten Karjalainen asettui samaan asemaan muiden musiikinystävien kanssa ja lähti jälleen liikkeelle yksinkertaisista assosiaatioista.

”Kannessa on tavallaan pilvi käänteisessä vetovoimassa niin, että kaikki nousee ylöspäin. Siinä voi nähdä myös jonkunlaisen itämaisen kaupungin, mutta se on oikeastaan puhdas vahinko”, Karjalainen avaa kuvitustaan.

”Lähtökohtana oli vain taivaanvuohi, eli se rumaääninen lintu, joka oli kai itseironinen nimi bändille. Ajattelin lintua ja kuinka laulu sen nousee ylöspäin – siinä oli jotain nostattavaa, joten keskityin vain sellaiseen laavalamppumaiseen liikkeeseen. Tästä ideasta kuva syntyi, eikä alkuperäinen idea ole yhtään sen syvempi.”

TasavallanPresedentti_400px

Jussi Karjalainen on suunnitellut levynkansia jo viisitoista vuotta. Hänen käsialaansa ovat muun muassa useat 22-Pistepirkon, Tuomari Nurmion, Circlen ja Agentsin levynkannet. Myös Mirel Wagnerin uusin levy on Karjalaisen kuvittama.

Kokemusta Karjalaisella on siis runsaasti, mutta Liisankatu-sarjojen kuvitustyö poikkeaa hänen mukaansa tyypillisestä suunnittelutyöstä.

”Ensinnäkin uusintajulkaisuissa pitää yleensä olla täysin uskollinen alkuperäiselle levylle, jolloin toimin ikään kuin vain renkipoikana,” Karjalainen kuvailee.

”Uusiin julkaisuihin taas liittyy usein paljon säätöä, koska asiaan pyrkivät vaikuttamaan sekä artisti että levy-yhtiö, joilla on joskus yhteneviä ja joskus eriäviä mielipiteitä. Siinä on useampia tahoja, joiden välillä täytyy tasapainoilla, jotta saadaan aikaan kaikkia jossain määrin tyydyttävä lopputulos. Monesti pitää tehdä useita versioita, jotka voivat olla parempia tai sitten niillä onnistutaan vain todentamaan, että alkuperäinen idea toimi paremmin.”

Karjalainen on kohdannut urallaan monia erilaisia asenteita niin artisteilta kuin julkaisijoiltakin. Osa tekijöistä kontrolloi julkaisujen ulkoasua tarkemmin, osa taas antaa kuvittajalle lähes vapaat kädet.

”Ääripäänä voisi mainita vaikka­ PMMP:n Rakkaudesta-albumin kannen. Sitä tehdessä yhtye totesi vain, että kun olemme nyt sinut tähän valinneet, niin kyllä me sinuun luotetaan. Että teet vain niin hyvän kuin osaat”, Karjalainen muistelee saamiaan ohjeita.

”Ensimmäisenä julkaistulle Heliumpallo-singlelle Paula Vesala olisi vielä valinnut eri kansiversion kuin minä. Mutta sitten hän vain totesi, että minusta tämä on kyllä parempi, mutta jos olet sitä mieltä että tuo toinen, niin mennään sillä.”

Unisono_400px

Karjalaisen mukaan toisessa ääripäässä taas oli Saimaan lokakuussa 2015 julkaistu Matka mielen ytimeen -albumi, jonka kohdalla yhtyeen nokkamiehellä Matti Mikkolalla oli tarkka visio siitä, millaisen kannen hän haluaa.

”Kun Matti kysyi minua tekemään kannet, hän varoitti jo etukäteen, että aikoo sitten nipottaa kyllä kaikesta. Teimme yhteistyötä jo Tehosekoittimen aikoina, joten se ei ollut oikeastaan mikään uutinen”, Karjalainen naurahtaa.

”Tehtävänantona oli tehdä progehtava avaruuskansi, jossa on mystistä symboliikkaa, mutta kelaamatta asiaa liian syvästi. Vaikka ensimmäinen kansikuvitus menikin läpi, niin kaikkia muita yksityiskohtia säädettiin. Kuten sitä, että tekstit eivät saaneet olla liian hienosti, vaan sen piti näyttää sellaiselta teollisen koneiston tuottamalta massatuotantolevyltä, jota myydään divarissa eurolla.”

Vaikka Karjalainen on suunnitellut valtavan määrän levynkansia, ovat harvat niistä kaikkein kaupallisimmilta artisteilta. Graafikko arveleekin profiloituneensa epäkaupallisempaan suuntaan.

”Voi olla että minua luullaan sen verran hipiksi, ettei minulta tulla tilanneeksi mitään Antti Tuiskun kansia”, Karjalainen arvelee.

Toisinaan graafikon toimenkuva on laajentunut myös kansitaiteen ulkopuolelle. Näin kävi Jussi ja Antti Hyyrysen omintakeisen Wöyh!-yhtyeen kohdalla, jolloin artistit ottivat yhteyttä Karjalaiseen ja kuvaaja Aki-Pekka Sinikoskeen jo hyvissä ajoin ennen minkäänlaista julkaisua.

”Wöyh!-homma on todella poikkeuksellinen, koska siinä on päässyt toteuttamaan monenlaista”, Karjalainen toteaa. ”Lähestyimme hommaa aivan toisesta tulokulmasta kuin vaikkapa Svartin levyjen kohdalla, koska pääsimme Sinikosken kanssa alusta asti vaikuttamaan yhtyeen visuaaliseen puoleen.”

Wigwam_400px

”Esimerkiksi ensimmäisen levyn videoilla ja kuvituksessa käytetyt balettitanssijat olivat meidän ideamme, joka sitten poiki tanssijoiden käytön myös keikoilla. Olemme tavallaan vähän niin kuin tiimin ulkojäseniä, jotka tuovat yhtyeelle ideoita.”

Karjalainen suunnitteli toki myös Ikkillyk-albumin (2013) näyttävän vinyylipainoksen, joka julkaistiin poikkeuksellisena triplafolder-versiona läpinäkyvällä vinyylillä ja lp-kokoisella kansivihkolla varustettuna. Yhtyeen toisen albumin, Dwzyrekin (2015), kohdalla Karjalainen ja Sinikoski lähtivät yhtyeen mukaan Islantiin kuvaamaan promokuvia sekä Kamppailu merellä -musiikkivideon, jolla Karjalainen toimi apulaisohjaajana.

”Video käsikirjoitettiin rennosti porukalla, ja se kuvattiin samalla kun otettiin kuvia levyä varten”, Karjalainen kertoo. ”Olimme reissussa viikon, etsimme kuvauspaikkoja ja laadimme kuvaus-suunnitelman. Itse kuvauksiin meni kolme neljä päivää, joista kahtena molemmat veljekset olivat paikalla. Meillä oli aikataulu jokaiselle päivälle suurin piirtein varttitunnin tarkkuudella. Menimme kohteeseen, otimme still-kuvat ja pätkän videota ja jatkoimme eteenpäin.”

Wöyh! on saanut paljon positiivista palautetta niin levyjensä kansisuunnittelusta kuin musiikkivideoistaan. Karjalainen uskookin, että visuaalisen alan tekijöiden tiivis yhteistyö on toiminut rohkaisuna yhtyeelle.

”Se että toimme kuviin omaa näkökulmaamme ja tiettyä vakavuutta hauskuuden ohelle, on ehkä auttanut jopa yhtyettä itseään muodostamaan selkeämmän kuvan itsestään,” Karjalainen arvelee. ”En tiedä onko se sitten brändäystä tai jotain coach­ingia, mutta luotto yhtyeen suunnalta on ollut alusta asti valtava.”