Custom Sounds -soitinliikettä isännöivä ja muun muassa HIMin, Von Hertzen Brothersin, Amorphisin, Sielun Veljien ja Michael Monroe Bandin kitarateknikkona työskennellyt Kimmo Aroluoma julkaisi 22. lokakuuta Keikkapäivä-kirjan, jossa välitetään ammattilaisten oppeja niistä kiinnostuneille.
Keikkapäivä kertoo tavallisesta vuorokaudesta kiertueteknikon työpäivästä. Kirja alkaa aamusta, kun artistit ja tekniikkaväki heräilevät kiertuebussista, jatkuu soundcheckien kautta keikkaan ja päättyy tavaroiden kasaamiseen, pakkaamiseen ja seuraavaa määränpäätä kohti lähtemiseen. Käytännön vinkkien lisäksi tarjotaan tosielämän anekdootteja ja näkymiä kulissien takaa.
Pyysimme Aroluomaa kertomaan hieman yksityiskohtia omasta taipaleestaan rockbändien matkassa sekä ajatuksiaan Suomen ja muun maailman keikkapaikoista. Annoimme kirjailijalle seitsemän aihetta, joista hän sai sanoa ensimmäiseksi mieleen juolahtaneet asiat.
1. Vaikeimmat ja antoisimmat keikkapaikat Suomessa
“Ennen kuin haukkuu kotimaan oloja, suosittelen kiertuetta Englantiin toteamaan, millaisissa rotanloukuissa siellä soitetaan. Homeiset kokolattiamatot takaavat astmaatikoille hengenahdistuksia. Haju- ja likaisuusaste on jotain täysin ennen kuulumatonta.”
“Suomen paras keikkapaikka on Hämeenlinnan Verkatehdas. Siellä on kaikki mahdollisuudet järjestää kokonaisvaltaisen onnistunut konserttikokemus. Obskuurein paikka lienee Euran Osmantupa, joka sijaitsee keskellä ei-mitään. Paikka on kuin villin lännen saluuna, jonne kerääntyy väkeä läheisistä kylistä. Tulokset ovat kaikkien nähtävissä: tappeluita, itkua ja seksiä riittää koko rahan edestä. Crew’ta muun muassa kielletään roudaamasta tai kasaamasta bändin kamoja ennen kuin paikka menee kiinni klo 04.00. Kun roudaus sitten alkaa, se tapahtuu pihan puolella, jossa paikalliset uroot ottavat mittaa toisistaan ja sikäläisiä naisia puoleensa vetävistä ’hesalaista’. Anna mun kaikki kestää. Toivottavasti en joudu sinne enää koskaan.”
2. Teknikon kannalta hankalimmat instrumentit
“Akustiset soittimet ovat ne haastavimmat. Studiossa akustinen kitara mikitetään pienen etäisyyden päästä, mutta keikoilla käytetään aina soittimen sisään rakennettua mikkiä, joka on jo itsessään kompromissi.”
“Mieleenpainuvin kokemus lienee Ismo Alangon loppuunhakattu akustinen kitara, jota pidettiin soittokuntoisena pelkällä pyhällä hengellä. Mukana oli monta muutakin kitaraa, mutta artisti halusi soittaa juuri tällä soittimella sen omintakeisen soundin vuoksi. Hän oli käyttänyt samaa kitaraa jo vuosia, joten soitin oli kasvanut osaksi hänen soittoaan. Ymmärtäähän sen.”
Sielun Veljet Helsingin Nosturissa 24.11.2011. Kuva: Aleksi Kinnunen
3. Parhaalta soundaavat suomalaiset bändit
“Mietin tätä oikein urakalla, enkä osaa nimetä yhtään bändiä, jonka soundissa ei olisi parantamisen varaa. Ongelma on usein rumpalin liian voimakas soittotyyli, joka vetää bändin soittimet epäbalanssiin. Tuloksena on sekamelska, jota miksaaja yrittää parhaansa mukaan selkeyttää eri keinoin.”
“Vaikka bändien lavavolumea on saatu tiputettua korvamonitorien avulla, se ei tee vielä bändistä hyväsoundista. Jos pitäisi mainita joku bändi maailmasta, sanoisin The Wailers Aston ’Family Man’ Barrettin johdolla. Jokainen muusikko tiesi oman roolinsa, ja homma oli täysin kasassa ilman P.A.:takin. Kaikki miksaajat voinevat jakaa teesin, että bändin soundia tulisi vain vahvistaa yleisölle, eikä rakentaa sitä alkutekijöistään.”
4. Keikkaolosuhteissa vaativin suomalainen muusikko
“Heittämällä HIMin solisti Ville Valo. Bändin soundi rakennettiin hänen lavakuuntelunsa ehdoilla, niin kuin pitääkin. Kitarakaappi oli millilleen oikeassa paikassa ja oikeassa kulmassa laulajaan nähden, kuten bassokin. Koskettimia sitten säädettiin monitorien avulla kappaleen mukaan. Näin Ville rakensi itselleen luonnollisen ympäristön laulaa jossa bändi soitti hänen takanaan, aina samassa paikassa, aina samalla äänenvoimakkuudella.“
5. Tilanne, jossa improvisointikyky on joutunut koetukselle
“Jos pitäisi mainita yksi keissi, ottaisin tuon kirjassakin mainitsemani Von Hertzen Brothersin keikan, jossa bassovahvistin meni epäkuntoon intronauhan jo soidessa. Äkkipikaisuudestaan tunnetun veljeskolmikon kuopus repi bassostaan kielet poikki, koska olin kiireessä antanut hänelle akustisen kitaran niin, että hihna oli hieman mutkalla. Odotin kauhulla hetkeä, jolloin moniminuuttisen paisutuksen jälkeen basso olisi ollut mykkä. Mitähän silloin olisi tapahtunut? Tuskin Jonnekaan koskaan tajusi kuinka lähellä eeppistä epäonnistumista olimme.”
Von Hertzen Brothers Keitelejazzissa viime kesänä. Kuva: Ankku Ronkanen
6. Kun teknikko joutuu yllättävien olosuhteiden koettelemaksi
“Radikaalein tilanne oli varmaan Costa Ricassa The Rasmuksen kanssa isolla festivaalikeikalla. Mukanamme kulki 28 lentokelpoista casea, joista saimme paikalle yhdeksän kappaletta. Loput jäivät Kolumbian tulliin. Keikka päätettiin kuitenkin tehdä, keikkapalkkion menettäminen olisi ollut huonoin mahdollinen vaihtoehto. Kitarat ja bassot lainattiin paikan päältä. Humbuckerit vaihtuivat yksikelaisiin, kun viereisestä kylästä lähdettiin hakemaan jonkun Josen Stratocasteria. Bassovahvistimena oli kotistereo-vahvistin. Leikkasin kaiutinkaapeleista liittimet poikki ja kytkin ne ruuvattaviin terminaaleihin. Saimme kaiken toimimaan, ja bändi soitti tästä sisuuntuneena koko kiertueen parhaan keikkansa.”
7. Viisi asiaa, mitä jokainen bändi voisi tehdä paremmin pikkuklubikeikoilla
“Olla ajoissa, kasata kaikki kamansa valmiiksi salin lattialla, roudata ne nopeasti lavalle, nopeasti pois keikan jälkeen ja kiittää lähtiessään. Näillä päästään jo pitkälle.”
Lue Keikkapäivä-kirjan ensimmäinen luku Aroluoman Backstage-blogista.