Kulttibändin vankina – haastattelussa Toiling Midgets

Kulttibändit ovat saaneet kulttibändin statuksen soittamalla taiteellisesti tinkimätöntä musiikkia ja jättämällä jälkeensä legendaarisia tarinoita – usein vastoinkäymisten kautta. Tarinoille naureskellessa unohtaa välillä, että niiden takana on oikeita ihmisiä. Yksi tällainen on Toiling Midgetsin perustaja Craig Gray, joka pääsee nyt kertomaan itse bändinsä huuruisesta taipaleesta.

12.03.2015

Mistä tunnistaa kulttibändin?

Hyviä tunnusmerkkejä voisi olla esimerkiksi Flipperin, Black Flagin, Butthole Surfersin, Chromen ja The Dream Syndicaten kanssa keikkaileminen 1980-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä kulttibändi voisi jakaa lavoja vaikkapa Superchunkin, Babes in Toylandin ja Pavementin kanssa.

Kulttibändin jäsenet käyttävät melko varmasti kaikkia mahdollisia huumeita ja ajavat keikoille varastetuilla autoilla. Joku on perulaisessa vankilassa, joku mielisairaalassa, joku lähtee Eurooppaan narkkaamaan. Peräti viisi bändin jäsentä on kuollut.

Kulttibändi soittaa aikalaisille hieman liian outoa musiikkia. Se ei oikeastaan pääse edes kiertueille, koska maineikkaat levy-yhtiöt mokaavat järjestään kaikki julkaisut. Kulttibändi on edelleen olemassa, mutta sen keikoilla ei käy ketään.

Toiling Midgets täyttää kaikki yllä olevat kriteerit.

Toiling Midgetsin juuret ovat San Franciscossa ja ulottuvat kaupungin 1970-luvun lopun punk-skeneen. Negative Trend ja The Sleepers olivat hengenheimolaisyhtyeet, jotka hengailivat, soittelivat ja keikkailivat yhdessä.

”San Franciscon punkskene oli erittäin monimuotoinen vuonna 1977. Vaikutteita imettiin niin performanssitaiteesta kuin homokulttuurista. Ihmiset soittivat kaikkea ketjuilla varustetuista kattiloista syntikoihin, rumpukoneisiin ja tietenkin sähkökitaraan”, Negative Trendissä kitaraa soittanut Craig Gray kertoo.

Negative Trend hajosi, kun laulaja Rik L Rik erosi bändistä juuri ennen keikkaa. The Sleepers hajosi, kun laulaja Ricky Williams käyttäytyi spiidipäissään väkivaltaisesti ja pyörtyi kesken keikan.

Flipper ja Toiling Midgets syntyivät näiden kahden hajonneen bändin raunioista. Kokoonpanoissa oli vielä hienosäätöä, sillä Williams sai Flipperistä kenkää, koska oli ”liian outo”. Liian outo kelpasi Toiling Midgetsiin, tosin vasta useiden keikkojen jälkeen, joilla Williams sekoili eturivissä ja riisti mikrofonia itselleen.

Toiling Midgetsin kantava voima on kitaristikaksikko Craig Gray – Paul Hood. Negative Trendin jälkeen bänditön Gray törmäsi soitinliikkeen edustalla seattlelaiseen basistiin Hoodiin. Miehet olivat tavanneet aiemmin ja jakoivat rakkauden David Bowien Spiders from Mars -kokoonpanon kitaristiin Mick Ronsoniin.

”Pyysin häntä liittymään uuteen kokoonpanooni tietämättä, että hän oli juuri käynyt vaihtamassa nelikielisensä kuusikieliseen”, Gray muistelee. ”Koimme ahaa-elämyksen heti ensimmäisissä treeneissä. Olimme saman kolikon kaksi puolta. Paulin sanoin: Craig soittaa aikaa ja minä avaruutta.”

Toiling Midgets oli perustettu. Ensimmäisillä keikoilla lavalla nähtiin selät yleisöön päin soittava bändi ja lavalle kannettu televisio laulajan paikalla.

”Olin jo väsynyt punkiin, se tuntui rajoittavalta termiltä. Halusimme olla uniikki instrumentaalibändi. Halusimme siirtää painopisteen pois lavalla olevista ihmisistä itse musiikkiin. Meistä tuntui, että musiikkimme oli tarpeeksi voimakasta siihen. Kyse oli musiikin esittämisestä yhtenäisenä yksikkönä – ei teknisesti, vaan tunteenomaisesti.”

Toiling Midgets värväsi Ricky Williamsin laulajaksi, kun oli aika mennä studioon. Williams toi demoninsa mukanaan. Williams istui studiossa leikkaamassa lehdistä leikkeitä, kunnes pääsi laulamaan vain hänen itsensä näkemille hahmoille ja henkiolennoille.

Rough Traden alamerkki julkaisi Toiling Midgetsin debyytin Sea of Unrestin (1982) samoihin aikoihin, kun Alternative Tentaclesin alamerkki julkaisi Flipperin esikoisen. Flipperin kiertäessä pitkin Amerikkaa levynsä kanssa, Toiling Midgets juuttui länsirannikolle sekavissa merkeissä.

Yhtyeen sekavista merkeistä konkreettisena esimerkkinä on vuonna 1982 nauhoitettu Live at the Old Waldorf (Ektro, 2014). Keikkaa edeltävät tapahtumat ovat niin uskomattomia, ettei niiden todenperäisyyttä edes viitsi kyseenalaistaa – tällaiset tarinat erottavat kulttibändit pelkistä bändeistä.

Pahaa-aavistamaton Gray lainasi autoa, jotta voisi heittää silloisen tyttöystävänsä tapaamiseen. Siviilipoliisit pidättivät tyttöystävän, joka oli matkalla kiristämään rahaa persialaiselta prinssiltä. Virkapukuiset poliisit olivat puolestaan Grayn perässä, sillä auto oli varastettu.

Gray pääsi kuin pääsikin keikkapaikalle, jossa pääesiintyjänä ollut The Velvet Underground -diiva Nico vaati paikallaolijoita maksamaan taksinsa. Nico hakkasi Grayn biljardissa ja hylkäsi tämän kuin rukkasen löydettyään ensimmäisen tyypin, jolla oli huumeita.

Tästä kaikesta pöllämystynyt Gray marssitti Midgetsin lavalle ilman laulajaa, jota ei näkynyt mailla halmeilla. Williams pölähti paikalle kesken biisin, nousi lavalle lehtipino kainalossaan, työnsi kätensä taskuihin ja alkoi laulaa.

”Se oli yksi illoista, joiden jälkeen ihmetteli, ettei ole linnassa tai kuollut.”

Toisella keikkamatkalla poliisit pysäyttivät savuavan pakettiauton. Tällä kertaa paikalle osui ymmärtäväinen poliisi, joka päästi Midgetsin jatkamaan matkaa, kunhan pilvisäkit oli tyhjennetty pientareelle.

”Lämmittelimme Public Image Ltd:iä kahdesti – kummallakaan kerralla meitä ei oltu tosin buukattu. Ilmestyimme keikkapaikalle instrumenttiemme kanssa ja väitimme, että meidän kuuluu soittaa täällä. Tällä kertaa rumpalimme Tim Mooney oli hukassa ja saapui paikalle vasta, kun me muut olimme lavalla.”

Gray kertoo, että huumeita oli liikkeellä 1980-luvun Kaliforniassa mielin määrin. Bändi käytti amfetamiinia ja heroiinia, soitti lähes taukoamatta ja käytti tauot outsidereista, dadaisteista ja surrealisteista kertovan kirjallisuuden parissa.

”Jossain vaiheessa huumeet muuttuvat rengistä isännäksi. Kun bändin sisään muodostuu klikkejä, loppu on jo näköpiirissä.”

Rumpali Mooneyn naisystävä, myös The Gun Clubin keikkakitaristina toiminut Annie Ungar, oli päätynyt kolmanneksi kitaristiksi. Rough Trade ei ollut tyytyväinen sekavan Midgetsin demotuksiin ja potkaisi bändin tallistaan.

Heroiinin, pirin ja alkoholin voimalla soitetut keikat olivat myrskyisiä, ja kun Thermidor tahtoi julkaista Dead Beatsin (1985), bändi oli jo hajonnut. Hood lähti takaisin Seattleen, Gray muutti Englantiin ja Mooney–Ungar-pariskunta vei itsetuhoisen suhteensa Amsterdamiin.

Taukoa kesti lähes 1980-luvun loppuun asti. Toiling Midgets palasi yhteen instrumentaalikokoonpanossaan juuri ennen Kaliforniaa ravistellutta Loma Prietan maanjäristystä.

”San Franciscon skene oli maanjäristyksen jälkeen melko mainio – paljon rock-kukkoiluun suuntautuneita pieniä klubeja ja bändejä.”

band_1983_636px

Yksi rock-kukoista oli Mark Eitzel, jonka yhtye American Music Club treenasi Midgetsin naapurissa. Midgets-rumpali Mooney – joka sittemmin liittyi American Music Clubiin – pyysi Eitzeliä laulamaan uusille demobiiseille. Se oli siirto, joka herätti indielafka Matadorin huomion.

Vakuuttavia ensiaskelia ottanut Matador ei saanut Son-albumia Toiling Midgetsin haluamalla aikataululla ulos. Seurasi kiertueentynkä Pavementin kanssa, jonka joillekin keikoille Eitzel ilmestyi ilmoittamatta, toisille ei. Gray pisti välit poikki Eitzelin kanssa, menetti samalla rumpalin ja joutui perumaan jo buukatun Euroopan-kiertueen.

Toiling Midgets sai mikrofonin varteen paluumuuttajan. Ricky Williams oli kuivilla, muutenkin hyvinvoiva ja äänensä uudelleen löytänyt. Bändin luottotuottaja Tom Mallon pyysi itse päästä rumpaliksi. Asiat näyttivät jälleen valoisilta Midgets-leirissä.

”Rickyllä oli suurimman osan ajasta tyttöystävä tai muu läheinen, joka huolehti hänestä. Kun hänellä ei ollut ketään, hän oli riski itselleen. Hän lähti kenen tahansa mukaan ja nappasi mitä vain. Se tappoi hänet.”

Ricky Williams kuoli heroiinin yliannostukseen marraskuussa 1992. Toiling Midgets oli juuri soittanut ensimmäisen keikkansa Williamsin kanssa lähes 10 vuoteen. Uusi levykin oli tekeillä.

”Näin Rickyn pyörtyvän lavalle useammin kuin pystyn muistamaan. Hän lauloi näkymättömille ihmisille studiossa – huutaen, solvaten ja anteeksipyydellen. En osaa sanoa, mihin olisimme Rickyn kanssa pystyneet. Menetimme paljon, kun menetimme Rickyn.”

Aaron Gregory, Annie Ungar, Tim Mooney ja viimeisimpänä Tom Mallon. Siinä loput menehtyneet Midgetsit.

Basisti Gregory istui viimeiset vuotensa perulaisessa vankilassa huumeiden salakuljetuksesta tuomittuna. Hänen sydämensä antoi periksi vapauteen päästyään. Heroiini vei Ungarin. Sydänkohtauksen jälkeinen veritulppa Mooneyn.

”Huumeiden käyttö on henkilökohtainen valinta. Minä valitsin sen kokemusten kannalta. Moni huumeita käyttänyt tuntemani ihminen on kuollut. Suurin osa ihmisistä, jotka eivät käytä, ovat edelleen elossa. Totean vain faktan.”

Toiling Midgets yritti jatkaa instrumentaalibändinä – jälleen kerran. Kokoonpano treenasi ahkerasti, lähetteli demoja ilman vastakaikua ja soitti keikkoja ilman yleisöä. Toiling Midgets päätti pitää tauon, joka venähti lopulta yli 12 vuoden mittaiseksi.

Yhtye kasasi rivinsä 2007 vanhan ystävän muistokonserttia varten ja jatkoi omassa pienessä kuplassaan soittelua. Tom Mallon kuoli aivokasvaimeen 2014.

”Tomin kuoltua emme ole soittaneet bändinä, emmekä etsineet uutta rumpalia. Emme ole nähneet Paulin kanssa yli vuoteen, mutta vaihdamme kuulumiset viikoittain. Luulin Midgetsin lopun tulleen vuonna 1983, kun lähdimme kaikki eri suuntiin, samoin 1990-luvun puolivälissä, kun kiinnostus lopahti. Nyt olen täysin varma, että jatkamme, mutta en tiedä vielä missä muodossa.”

Musiikkitoimittaja Jordan Mamone on koostanut A Smaller Life -kokoelmalevyn, jonka Jussi Lehtisalon Ektro julkaisi helmikuussa. Lienee sanomattakin selvää, että edellä mainituille herroille Grayn yhtye kantaa todellisen kulttibändin viittaa.

Riittääkö kulttistatus Graylle, vai ansaitsisiko Toiling Midgets suurempaa tunnustusta?

”Teini-ikäisenä underground-bändit olivat kaikki kaikessa – ne olivat niitä, joilla oli vaikutusvaltaa. En vielä silloin tajunnut, ettei niissä soittamalla tehdä elantoa. Kun olin 15-vuotias, minulla oli kaksi tavoitetta: soittaa kulttibändissä ja saada levy arvioitavaksi Melody Makeriin. Olen saavuttanut molemmat.”

”Jos saisin korjata yhden asian Toiling Midgetsin uralta, toivoisin, että levyt olisivat ilmestyneet silloin kun ne nauhoitettiin.”

A Smaller Life summaa Toiling Midgetsin koko pitkän, hämmästyttävän ja surullisen uran. Midgetsin musiikkia voi kuunnella tarinaa tuntematta, mutta tarinan luettuaan se soi yhtyeen sävelissä yhtenä osana postrockin, postpunkin ja noise rockin rinnalla.

”Kuuntele se levy. Kuuntele se uudelleen, koska et välttämättä tajunnut sitä ensimmäisellä kerralla. Kuunneltuasi sen, perusta bändi”, Gray päättää.

Aika näyttää, muistavatko tulevaisuuden kulttibändien perustajat mainita Toiling Midgetsin vaikuttajikseen. Toivon mukaan heidän tiensä ei olisi yhtä kivikkoinen.

Mutta jos ei ole, onko kukaan kyselemässä heiltä yhtään mitään?

Lisää luettavaa