Paperi T on kuin metsän harvinaisin eläin: ison yhtiön räppäri, jolta ei odoteta radiosinglejä

Paperi T oppi jo nuorena, kuinka olla samaan aikaan Bob Dylan ja Jay Z. Tämän hetken puhutuimman kotimaisen räppärin Malarian pelko -debyyttilevyä on jo verrattu Kanye Westin uraauurtavaan 808s & Heartbreakiin.

Andrei Kipahti

Kun Ruger Hauer -kokoonpano valmisteli ensimmäistä levyään Se syvenee syksyllä (2010), yleisin kommentti oli: “Kukas tää kolmas jäbä on?” Pyhimys ja Tommishock olivat räppipiireissä jo konkareita, mutta Paperi T:tä (oikealta nimeltään Henri Pulkkinen) ei tuntenut juuri kukaan.

Nyt tuntee. Ruger Hauer on julkaissut kolme levyä, joista viimeisimpänä Ukraina (2013). Samana vuonna Paperi T teki yhteislevyt Paavoharjun (Joko sinä tulet tänne alas tai minä nousen sinne) ja Khidin (Ex ovis pullus non natis serò fit ullus) kanssa.

Kun Mikko ”Pyhimys” Kuoppala vielä saman vuoden lopulla siirtyi Universal Musicin alaisuudessa toimivan Johanna Kustannuksen A&R:ksi, kiinnitti hän artistirosteriinsa ensi töikseen Paperi T:n. Oman soololevyn suunnittelu alkoi.

“Ensimmäinen biisi äänitettiin ehkä helmikuussa 2014. Tulevalla levyllä on paljon juttuja, joita olen kirjoittanut jo aiemmin, mutta kaikki konkreettiset asiat tehtiin viime vuoden aikana”, Pulkkinen kertoo.

“Signauksen myötä levyn tekeminen tuntui vihdoin oikealta asialta, joka oli pakko tehdä.”

Loppuvuodesta 2014 julkaistu Sä jätät jäljen -single on roikkunut YleX:n soitetuimpien listalla viikkotolkulla. Tulevan soololevyn ensimaistiainen on saanut kehuja paitsi vanhoilta faneilta, myös sellaisilta, jotka eivät ole esimerkiksi Ruger Haueria kuunnelleet.

“Eiväthän kaikki siitä biisistä tykkää, mutta mistään en ole saanut niin hyvää palautetta kuin siitä”, Pulkkinen sanoo.

Kuvat: Andrei Kipahti
Kuvat: Andrei Kipahti

“Jengi tulee oikeasti kadulla ja baarissa kiittelemään. Ja varmaan suurin osa ei ole edes tiennyt minua ennen tätä.”

Hitti syntyi vähän yllättäen. Pulkkinen huomauttaa, että Sä jätät jäljen on huhtikuussa julkaistavan albumin ainoita kappaleita, jolla hittipotentiaali oli jollain tasolla kuultavissa. Hän itse ei uskonut sen lähtevän näin hyvin.

Helmikuun alussa julkaistu kakkossinkku Resnais, Beefheart & Aalto on jo ihan toista ääripäätä. Levyn päätösraita on hidas, flegmaattinen, kertosäkeetön ja täynnä hämäriä sekä ei-niin-hämäriä viittauksia.

“Onhan se vähän kaupallinen itsemurha, koska varmaan fiksuinta olisi tehdä uusi radioon sopiva biisi. Mutta ei sellainen minua kiinnosta”, Pulkkinen sanoo.

Haastattelun aikaan kakkossinglen vastaanotosta ei ole tietoa, mutta ennustettakoon, ettei siitä tule hittiä. On selvää, ettei Paperi T:stä olla tekemässä rahantekokonetta. Levy-yhtiölle hän on puhtaasti profiiliartisti, raha tehdään Robinilla, Kasmirilla tai Kotiteollisuudella. Tämä sopii Pulkkiselle hyvin.

“Sain täysin vapaat kädet tehdä tuon levyn. Ei tarvinnut miettiä mitään radiosinglejä. Sä jätät jäljen tuli tosi huomaamatta: tajusin vasta kun soitin sen jossain kokouksessa, että ai vittu, olenkos mä tehnyt poppibiisin?”

Vaikka Paperi T on aiemmilla projekteillaan pysytellyt kaukana valtavirrasta, ei pop ole hänelle mikään kirosana. Parasta olisi, jos saisi tehdä ison yleisön rakastamaa viihdemusiikkia ilman kompromisseja. Siihen ei valitettavasti yllä kuin ihan muutama artisti, Suomessa ei ehkä kukaan. DJ Kridlokk ja Eevil Stöö ovat kyllä olleet virallisen albumilistan kärjessä, mutta kyse on silti kuriositeeteista.

Se, että Radio Novalla soi Cheek, on isoin kuviteltavissa oleva saavutus.

“Onko Suomessa mitään musaa, mikä olisi outoa, vaikeaa ja tosi suosittua? Jenkeissä siihen pystyy Kendrick Lamar. Ja ehkä Kanye West, mutta sekin on niin outolintu, että eihän se olisi aluksi voinut tehdä sitä mitä nyt. Sen piti ensiksi päästä siihen asemaan”, Pulkkinen miettii.

”Suomessa tekijät eivät haasta itseään, koska varman päälle pelaaminen on riskittömämpää. Ajaudutaan joko ug-aitaukseen tai mainstream-hittiputkeen, jossa tärkeintä on streamien määrä. Suuri osa tämän hetken poppareista aliarvioi yleisöään.”

Vuoden 2013 lopulla Rumban kansijutussa puhuttiin suomirapin uudesta sukupolvesta, jota tuolloin valittiin edustamaan Paperi T:n ohella Tuuttimörkö, Gasellit ja Oukkidouppi. Näitä artisteja leimaavat asiat kuten kokeellisuus, ironisuus, y-sukupolvi ja post-internet. Eri genreistä ja eri taiteenlajeista tulevien kielten ennakkoluuloton yhdistely.

Pulkkinen mainitsee nykyisen sukupolven sellaiseksi jolla on kapasiteettia tehdä uutta ja erilaista. Referenssit ja kulttuurinen perimä tulevat niin monesta eri suunnasta, että uutta kieltä luodaan jatkuvasti. DJ Kridlokkin avaaminen on paljon hedelmällisempää Gustave Flaubertin tai 1800-luvun dekadenssin kautta kuin kirjoittamalla ”suomiräpistä”.

Pulkkinen sanoo silti ihailevansa nykyräppäreistä Drakea, joka on ajatteleva ja taiteellisesti kunnianhimoinen räppäri, mutta joka käyttää silti inhimillisiä tunteita musiikkinsa polttoaineena.

”Draken uho on osa sen viehätysvoimaa. Se vilpittömyys, joka tulee läpi kaikista sen emootioista, tekee siitä samastuttavan ja sympaattisen.”

papru_promo2_By_Andrei_Kipahti_PRESSI

Paperi T:n huhtikuussa julkaistavan albumin nimi on Malarian pelko. Pulkkinen sanoo sen olevan ehdottomasti teemalevy.

“Joku sanoi mulle, että olen sitten tekemässä Suomen vastinetta Kanye Westin 808s & Heartbreakille. Hetken mietittyäni päädyin siihen, että tämä on hyvä asia.”

Vertaus on osuva paitsi tuotannollisesti (Femme En Fourruren tuottama Sä jätät jäljen olisi soundiensa puolesta täysin kotonaan Kanyen levyllä), myös temaattisesti. Kanyen levy kertoi rakkaudesta, erosta ja yksinäisyydestä sellaisella suoralla rehellisyydellä, jollaista ainakaan valtavirran räpissä ei oltu aiemmin kuultu – ja sitten vähän vieraannutti kuulijaa ristiriitaisella autotune-efektillään. Lopputulos oli 2000-luvun klassikko.

Paperi T:n levyn pääteemat ovat samoja: hänkin puhuu erosta ja sitä seuraavasta tyhjyydestä. Tämä tekee albumista myös henkilökohtaisen, olkoonkin, ettei levyllä kuultava ääni mene ihan yksi yhteen räppärin siviiliminän kanssa. Pulkkinen nimeää lopputuloksen “fiktiiviseksi realismiksi”, jossa osa asioista on oikeasti tapahtunut ja osa taas ei. Levyllä esiintyvä hahmo on vähän itseriittoisempi, vähän enemmän kusipää. Ääripäissä on fiktiota, mutta seassa myös paljon totta.

“Ei ole kauhean mielenkiintoista kertoa suoraan omaa päiväkirjaansa. Silti olen aina fiilistellyt henkilökohtaisuutta. Eikö kaikki hyvät biisit aina kerro rakkaudesta tai huumeista? Ajattelin, että nyt voin tehdä sen mun rakkauslevyn”, Pulkkinen sanoo.

Ehkä artistin itsessään tunnistama luontainen pessimismi on se, joka tekee “rakkauslevystä” ennemminkin erolevyn. Pessimismiin liittyy malarian pelon kaltainen irrationaalinen ahdistus siitä, että asiat menevät ennemmin tai myöhemmin pieleen. Sen myötä muuttuu helposti oman itsensä pahimmaksi viholliseksi.

“Parisuhteessa pessimismi voi tehdä sen, että suhdetta alkaa tiedostamattaan sabotoimaan”, Pulkkinen sanoo ja viittaa Jumalan peili -kappaleessa toistuvaan säepariin.

Niin kovasti koitin olla romanttinen, joten menin ja nussin kaiken.

Albumin nimi liittyy siis parisuhteisiin. Kyse on Pulkkisen mukaan ihmisen tarpeesta kehittää itselleen stressiä silloinkin, kun aihetta siihen ei ole. Malarian pelko on Helsingissä asuvalle hipsterille turhin huoli maailmassa, mutta neuroottisuus on yksi tämän sukupolven vitsauksista. Kaikki on niin hyvin, että ongelmia täytyy nyhtää tyhjästä. Ja sitten lääkitä niitä esimerkiksi erilaisilla kemiallisilla substansseilla.

“Gin tonicilla voi mukamas ennaltaehkäistä malarian puhkeamista. Sairauden pelko on levyn kertojalle siis myös syy dokata”, Pulkkinen sanoo.

Eron ohella tyhjyyden tunnetta lisää laajempi kulttuurinen murros. Pysyvyys on ymmärretty harhaksi ja merkitykset täytyy hakea pienistä asioista. Kuten trooppisten sairauksien järjettömästä pelosta. Asioiden pakoilu on 2010-luvulla helpompaa kuin niiden jahtaaminen.

Paperi T tunnetaan kyynisistä ja intertekstuaalisista lyriikoistaan. Punk in Finland -foorumilta löytyi vielä taannoin asialle omistettu ketju ”Tee itse tosi hienot Paperi T lyriikat”, joka on valitettavasti poistunut internetin muistista. Sen pointti oli kuitenkin, että namedroppailua ja sivistyssanoja riittää.

Nuorena Pulkkinen halusi olla samaan aikaan Bob Dylan ja Jay Z: toisaalta coolin punchline-rapin taitava rehentelijä, toisaalta yhteiskunnallisesti valveutunut runoilija. Ymmärrys siitä, että ääripäät voi sitoa yhteen, tuli Ruger Hauerin ensimmäisen levyn alla vuoden 2008 tienoilla. Pulkkinen tajusi voivansa tehdä ihan mitä vaan, kunhan keksii oman tapansa tehdä sitä.

Intertekstuaalisuudesta ja namedroppailusta tuli pian keskeisiä tehokeinoja, mutta mitään itsetarkoituksellista niissä ei ole Pulkkisen mukaan koskaan ollut. Eikä kyse missään nimessä ole läpästä. Ei edes silloin, kun Resnais, Beefheart & Aalto tuntuu eksplisiittisesti tekevän pilaa itsestään. Yksi sen laineista kuuluu: “Chianti oli Alvar Aallon lempiviini, mä en tiedä viineistä mitään.”

“Biisin nimi on itseironinen ja -kriittinen. Ne namedroppailut ovat tarkoituksellakin korneja ja ärsyttäviä”, Pulkkinen selittää.

“Samaan aikaan se on henkilökohtaisin biisi mitä olen tehnyt. En ole ikinä ollut niin alaston kuin siinä. Olen oikeasti kuunnellut biisissä mainittua Bruce Springsteenin Thunder Roadia ja miettinyt, että miksei vaan voisi tehdä näin.”

Puheeksi tulee Morrissey, jolle namedroppailu on arkipäivää, ja jonka The Smithsin aikaisten singlejen kannet olivat yleensä elokuvista poimittuja – ja joiden Pulkkinen sanoo usein innostaneen tutustumaan kyseisiin elokuviin. Kyse on toisaalta tavasta jakaa asioita ja fiiliksiä kaikkien tunnistamien kuvien kautta, toisaalta löytämisen ja ymmärtämisen ilosta.

“On se aina tosi palkitsevaa, kun keikan jälkeen joku tulee kertomaan hiffanneensa jonkun lainin”, Pulkkinen toteaa.

Lainin kuten “me nähtiin viime vuonna Marienbadissa”, jossa puhutaan Alain Resnais’n vuoden 1961 elokuvasta. Tai Tapa-kappaleen “lukiotytöissä se rakasti sitä, et vaik se vanheni, ne pysy samanikäsinä”, joka viittaa Matthew McConaugheyn repliikkiin Richard Linklaterin Dazed and Confusedissa (1993).

Tällaisilla viittauksilla on myös kääntöpuolensa. Jos niitä ei osata koodata, voi artisti joutua henkilökohtaisesti puolustelemaan sanojaan. Näin kävi pari vuotta sitten, kun Ruger Hauerin albumia Erectus moitittiin Rumbassa misogyynisistä teksteistä.

papru_promo3_By_Andrei_Kipahti_PRESSI
 
Pulkkinen kritisoi sitä, kuinka tietyt artistit saavat enemmän vapauksia kuin toiset. Samaisessa Erectus-arviossa harmiteltiin, ettei yhtyeestä ole Suomen Death Gripsiksi. Viimeksi mainittu yhtye tunnetaan lyriikasta, jonka voi paikoin lukea (ehkä keskivertoa kryptisemmäksi) raiskausfantasiaksi. Tämä häiritsee yllättävän harvoja.

Tietyiltä artisteilta vaaditaan selkeästi enemmän kuin toisilta. Edellä mainitut räppärit saavat puhua huorista, ehkä koska osaksi mustaa kulttuuria nähdään räävitön ja alentava kielenkäyttö. Ketään ei kiinnosta kritisoida heitä naisvihamielisyydestä, koska se näkökulma, josta gangstaräppiä kuunnellaan, sivuuttaa tämän problematiikan. OutKastin pyllymontaasit viime kesän Flow-festivaalilla tuskin montaa kiusasivat.

Pulkkinen sanoo olleensa yllättynyt, ettei hänen Paavoharjulle kirjoittamastaan, seksin kuolemaan rinnastavasta Tumulus-kappaleesta noussut hälyä.

”Ehkä sitä ei kukaan huomannut, tai sitten se nieltiin koska se on ’taidetta’.”

Kritiikki itsessään ei Pulkkista pelota. Haaveissa on tehdä jossain vaiheessa “ihan superpaska levy”. Sellainen, jota voi katsoa myöhemmin ja ihmetellä, mitä on oikein miettinyt. Sen tekeminen vaatii kuitenkin sen verran positiivisuutta ja itsevarmuutta, että uskaltaa laittaa turhan itsekritiikin hetkeksi sivuun.

“Tosi yleinen paska levy on sellainen, jolla on vain kymmenen yhdentekevää biisiä. Enemmän arvostan sitä, että otetaan tosi iso riski tai ollaan jossain ihmeellisessä ajatuksessa että tää on siistiä, ja sitten se ei olekaan”, Pulkkinen summaa.

Riskialttiiksi levyksi hän nimeää Ruger Hauerin tulevan albumin. Siitä ei saa vielä puhua julkisesti, mutta ainakin paperilla sen konsepti on hykerryttävän hieno. Lopputulos voi silti olla vaan ”ihan superpaska”.

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 1/15.