Pyhimys – Kahden polun kulkija

Mutta millainen kaveri oikein samanaikaisesti synkistelee Ruger Hauerissa, pintaliitelee Teflon Brothersissa ja kulkee vielä sooloillaan johonkin ihan muualle? Sellainen, joka ottaa oppia Mikko Alatalosta.

Markus Paajala

Teksti: Kimmo Vanhatalo

Kahvilassa soi Sixto Rodriguezin Cold Fact. Taustamusiikki tuntuu varsin osuvalta, sillä odottelen haastateltavaksi Mikko Kuoppalaa eli Pyhimystä, jonka kanssa on tarkoitus puhua kaupallisuudesta, musiikkibisneksestä ja siitä, kuinka artisti voi pärjätä siinä näinä kovina päivinä.

Rodriguezin kohdalla vuosien tuntemattomuus päättyi lopulta uskomattomien käänteiden kautta satumaiseen menestykseen. Tarinasta syntyi jo klassikkoaseman saavuttanut musiikkidokumentti Searching for Sugar Man (2012).

Useimpien artistien on kuitenkin turha odotella yllätyssuosiota jossain kaukaisessa maailmankolkassa. Pyhimys on arvostettu sooloartisti, Johanna Kustannuksen tuotantopäällikkö ja singlelistan kärkisijoilla keikkuneiden hittien tekijä. Hänen jos kenen luulisi osaavan kertoa, kuinka musiikilla pärjätään muuttuvassa musiikkimaailmassa.

Saapuessaan haastatteluun Kuoppala ei ole hyvällä tuulella. Hän on heittänyt viikonloppuna neljä keikkaa kahden päivän aikana.

“Voi tulla aika paljon muminaa”, hän varoittaa. Myöhästymistään hän ei pyydä anteeksi.

Pämppää-, Maradona (kesä ’86)– ja Seksikkäin jäbä -tyyliset Teflon Brothers -hitit tehnyt muusikko on intensiivinen, älykäs ja suorapuheinen. Hän ei ole henkilö, jonka kuvittelisi tehtailevan dokaamisesta tai kasarinostalgiasta kertovia kesähittejä. Saati sitten levyttävän Matti Nykäsen kanssa tai myyvän nettihuutokaupassa 50 000 eurolla paikan yhtyeessään pokeriammattilaiselle Ilari Sahamiehelle.

Kuvat: Markus Paajala
Kuvat: Markus Paajala

Tietenkin Teflon Brothers on vain yksi puoli Kuoppalasta. Tänään olemme puhumassa hänen paluustaan soolouralle.

Vuonna 2011 näytti siltä, että tuo ura olisi ohi. Kuoppala kertoi useassa haastattelussa, että hänen juuri julkaistu Paranoid-albuminsa jäisi hänen viimeiseksi soololevykseen.

Elokuussa uuden Pettymys-albuminsa julkaissut artisti kuitenkin kieltää aikoneensa lopettaa.

“Olen aina tehnyt musiikkia sykäyksittäin. Tauko ei lopulta ollut kuin vuoden pidempi kuin Tulvan (2008) ja Mediumin (2011) välillä. Ero oli siinä, etten Paranoidin jälkeen tiennyt, tuleeko enää mitään”, Kuoppala kertoo.

Vaikka soolouran lopettaminen ei ehkä tosissaan ollut Kuoppalan mielessä vuonna 2011, hän myöntää ajatelleensa, ettei sille kenties ollut enää tarvetta Teflon Brothersin ja hänen toisen yhtyeensä, Paperi T:n ja Tommishockin kanssa muodostamansa Ruger Hauerin rinnalla.

Tarvetta sille selvästi kuitenkin on. Ainakin, jos lukee kommentteja Pyhimyksen Facebook-sivulta. Teflon Brothers -hitteihin kyllästyneet fanit ovat selvästi helpottuneita uusien soolokappaleiden ilmestymisestä.

Kuoppala on tästä varsin tyytyväinen.

“Se tarkoittaa, että tälle levylle on tilauksensa. Suurin pelko mulla oli, että uskottavuus olisi kadonnut”, hän pohtii.

Kuoppalan suhtautuminen kaupallisuuteen on yksi hänen uransa ristiriitaisimpia ja samalla kiehtovimpia puolia. Toisaalta hän selvästi tiedostaa, että tässä suhteessa hänen soolouransa ja Teflon Brothers edustavat kahta vastakkaista napaa. Toisaalta hän kieltää tuon vastakkainasettelun olevan läsnä omassa ajattelussaan.

“Teflonien kohdalla joutuu jatkuvasti käymään sitä keskustelua, että ’on hienoa, että nauratte matkalla pankkiin’ tai että ’tämä nyt on teidän tällainen rahaprojekti’. Olen aina, että ei. Raha ei ole siellä ytimessä, kun sitä tehdään. Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan.”

Soololevyt tuntuvat kuitenkin muodostavan Kuoppalalle hänen uransa erityisen, rakkaudella vaalitun osa-alueen. Sellaisen, jota ei rakenneta väkipakolla.

“Pyhimys-levyt tehdään, kun on jotain järkevää sanottavaa. Ei niin, että kalenteriin laitetaan, että ensi keväänä julkaistaan levy ja sitten vasta ruvetaan kehittämään siihen jotain sisältöä”, hän sanoo.

Mielenkiintoista on, että Kuoppala kokee Pyhimyksen soolouran olevan jotakin, joka ei enää kuulu vain hänelle itselleen. Hänen soololevyjensä täytyy saavuttaa paitsi hänen omat laatustandardinsa myös yleisön odotukset.

”Olen käyttänyt Pyhimyksen yhteydessä termiä franchise. Tarkoitan sillä sitä jatkumoa ja saagaa, joka on jotain, joka ei kuulu vain minulle vaan myös niille ihmisille, jotka kuuntelevat sitä musiikkia”, hän kertoo.

Näillä kuuntelijoilla Kuoppala tarkoittaa nimenomaan uskollisia fanejaan. Pettymys-albumilla hän ei edes yritä saada uusia kuuntelijoita.

”Markkinointipäällikkö varmaan repii hiuksia päästään, kun kuulee, että sanon näin medialle, mutta kyllä sekin tietää, että Teflonit on se kaupallinen projekti”, Kuoppala sanoo.

“Aikaisemmin levyjen tekemiseen on sisältynyt tietty toimeentuloaspekti. Pitää lyödä läpi ja saada jalka oven väliin, ettei musiikista tulisi vain harrastus ja joutuisi palaamaan takaisin Kallion baariin selittämään, että ’mä olin joskus jotain’. Nyt sitä painetta ei ole.”

Pyhimys1

Eivätkö Pyhimyksen kaksi puolta, kaupallinen ja epäkaupallinen, sitten ole ristiriidassa keskenään?

Kuoppala ei koe asiaa näin. Hänen mukaansa ihannetilanne on sellainen, että artistin brändiksi voi tulla se, että hän voi tehdä mitä vain.

“Kuuntelin vähän aikaa sitten radiosta ohjelmaa Mikko Alatalosta. Se puhui, kuinka on tehnyt härskimpiä juttuja, poliittisia juttuja, lastenlauluja, käsikirjoituksia ja kirjoittanut biisejä muille”, Kuoppala sanoo.

Hän pitääkin huolestuttavana henkilöitymistä tietynlaiseen musiikkiin.

“Kaupallisuus voi tulla ongelmalliseksi, jos alkaa nähdä itsensä kapeasti ja alkaa elää sen imagon mukaan — jos artisti kaventaa itsensä.”

Sen sijaan Kuoppala toivoisi, että artistit olisivat moniulotteisia, mielikuvituksellisia ja värikkäästi ajattelevia. Sellaisia, jotka voivat yllättää. Tällaisia tekijöitä hän haluasi tuoda myös Johanna Kustannukselle.

Toisessa ääripäässä ovat artistit, joiden musiikista on tullut henkilöbrändin sivutuote.

”On Roope Salmisen, Sini Sabotagen, Uniikin ja Elastisen kaltaisia hahmoja, joita brändätään niin paljon, ettei edes ajatella, että se paketti on kalliimpi kuin sisällä oleva asia. Minulle on tosi tärkeää, että ydin on aina vahvempi.”

Ilman vahvaa ydintä ei ole pohjaa, jolle uraa voisi rakentaa. Ei vaikka olisi maailman kovin sosiaalisen median ekspertti. Kuoppalan mukaan suosio sosiaalisessa mediassa sekoitetaan usein todelliseen suosioon.

”Vähän aikaa sitten oli Voicen kesähittiäänestys, ja Mikael Gabriel tuli ilmoittamaan meille, että harmi, kun Pämppää ei voi voittaa sitä, koska hänellä on 150 000 Instagram-seuraajaa. No, hän ei voittanut. Ei 150 000 Instagram-seuraajaa tarkoita samaa kuin 150 000 fania”, Kuoppala kertoo.

Hypen avulla voi tehdä uraa vuoden tai pari, mutta harva pystyy elämään musiikilla pidempään.

”Lopulta pärjääminen musiikkibisneksessä on kuitenkin säkästä kiinni. Kymmenen vuotta se voi onnistua, jos tekee kovasti työtä, on lahjakas ja onnistuu saamaan oikeita kontakteja. Kolmenkympin jälkeen alkaa kuitenkin olla jo paljon hankalampaa. Vaikka nimi olisi tunnettukin, perheen elättäminen pelkästään musiikilla on todella vaikeaa.”

Käytännössä muusikon on Suomessa tehtävä musiikin lisäksi myös muita töitä. Kuten Kuoppalalla, nämä työt voivat kuitenkin liittyä musiikkiin.

Voisiko sitten tuotesijoittelu olla vastaus pärjäämiseen musiikkimaailmassa? Se on ainakin tuttua Kuoppalalle. Teflon Brothersin Seksikkäin jäbä -videolla tuotemerkit Samsungista Chill Out -viineihin ovat esillä niin härskisti, että vaikutelma on melkein parodinen.

“Se on ehdottomasti yksi keino pärjäämiseen. Jos katsoo niitä artisteja, jotka vuoden lopussa listataan iltapäivälehtien tulot ja verot -liitteeseen, niin väittäisin, että yhä enemmissä määrin useimmat saavuttavat sen brändiyhteistyön avulla”, Kuoppala kommentoi.

“Meidän kohdalla se ei kuitenkaan ole koskaan ollut sellaista ’Osta jogurtti. Teflonit suosittelee’ -meininkiä”, hän jatkaa.

Seksikkäin jäbä -videon tapauksessa brändiyhteistyö olikin tapa maksaa sen kustannukset.

”Video on usein kallein osa kappaleen tekemistä. Tässä tapauksessa Samsung maksoi puolet videon kustannuksista. Sellaista yhteistyötä kannatan.”

Vaarana Kuoppalan mukaan kuitenkin on, että lähtökohtaisesti pyritään tekemään omasta naamasta niin tunnettu, että sen kylkeen voi alkaa myydä mainoksia.

”Se on se julkkistie, joka näyttäytyy kiehtovana, koska kertakorvaukset ovat isoja,” Kuoppala sanoo.

”Ei kai siinä mitään väärää ole. Jotenkin se vain etoo. Sellainen tyrkyttäminen ja itsensä korostaminen.”

Lopulta palataan taas sisältöön. Siihen ytimeen, joka uhkaa jäädä piiloon pinnan alle.

“Mulle tulee sellainen olo, että voitaisko me ihmisinä ottaa pieni askel siihen suuntaan, että sisällöllä olisi väliä? Kaikessa. Vähän enemmän.”

Haastattelu on julkaistu Rumbassa 4/15. Artikkeli on osa kolmen rap-aiheisen haastattelun kokonaisuutta, lue Ruudolfin osuus tästä ja Uniikin tästä.