Rokkikasvot laittoivat reseptinsä jakoon

Kalle Ahola, Lasse Kurki ja Marco Hietala lounastivat tänään Helsingin ravintola Ilveksessä.
Kalle Ahola, Lasse Kurki ja Marco Hietala lounastivat tänään Helsingin ravintola Ilveksessä.
17:09 - 11.05.2010 Kirjoittanut: Rumba
Jaa

Ravintola Ilveksen Rokkimenut koottiin yksiin kansiin. Reseptikirjan julkaisua juhlittiin notkuvien pöytien ääressä.

Teksti ja kuvat: Hilla Kurki

Alkuperäinen idea tänään julkaistuun Ilveksen Rokkimenut -kirjaan syntyi aivoriihessä, jossa olivat Ilveksen omistava Juhani Merimaa, CMX:n A.W. Yrjänä ja hänen vaimonsa, kirjan toimittanut Kikke Heikkinen. Sitä tarjottiin ensimmäiseksi WSOY:n Johnny Kniga -yksikölle.

”Tämän kustannuspäätöksen tekeminen kesti noin kaksi sekuntia”, kertoi Ilveksessä Johnny Knigan entinen kustannuspäällikkö Jyrki Nieminen. Nykyisin hän työskentelee Kuvasin Oy:n toimitusjohtajana.

”Mistä muusta on kyse kuin siitä, että saa nauttia sopivassa suhteessa hyvästä ruuasta, hyvistä tarinoista, hyvästä seurasta ja hyvästä juomisesta”, hän jatkoi.

Kirjassa kulinaarisia taitojaan esittelee yhteensä viisitoista muusikkoa. Paikan päälle resepteistään nauttimaan olivat saapuneet Lasse Kurki (Lemonator), Kalle Ahola (Don Huonot), A.W. Yrjänä, Herra Ylppö (Ihmiset, Maj Karma), Marco Hietala (Tarot, Nightwish) ja Mikki Kauste (Egotrippi).

Syömisen ja juomisen ohessa kirjan tekemiseen osallistuneet kertoilivat tarinoita luomisprosessistaan. Samalla käytiin läpi Yrjänän poikuuden menetys (jos se olisi ruoka, se olisi lampaankare) ja Ylpön mahdollinen alkoholismi (ei, hän ei ole juoppo, ei ainakaan myönnä).

Hevimies Marco Hietalan resepteistä löytyy vaimolle omistettu kakku, kuinka herkkää! Tosin sitä kakkua ei Hietalan vaimo ole koskaan saanut, sillä Hietala kuvaili keittotaitoaan lähinnä munankeittäjän tasoiseksi.

Ruokatarjontaa katsoessa karisivat ennakkoluulot pelkkää huoltoasemaeinestä puputtavista muusikoista. Harrastuneisuutta porukasta löytyy: Mikki Kauste on tunnettu viinien ystävä, ja A.W. Yrjänäkin on nykyään Helsingin Sanomien ruokakolumnisti.

Rokkimenut-kirjassa kerrotaan, että A.W. Yrjänä teki Ismo Alangon syntymäpäiville 40 ruokalajin seisovan pöydän. Tosin kahvikin laskettiin yhdeksi ruokalajiksi. Ilveksen buffet ei yltänyt ihan samoihin lukemiin.

Rokkimenut-kirjan kansikuvakasvo Marco Hietala ja hirvenlihaa vieroksuva Herra Ylppö sotkeutuvat toistensa keitoksiin.

Johnny Knigan uusi (Jaakko Pietiläinen) ja vanha (Jyrki Nieminen) kustannuspäällikkö esittelevät ylpeänä kulinaristista julkaisuaan.



{ 1 trackback }

Tweets that mention Rokkikasvot laittoivat reseptinsä jakoon: Ravintola Ilveksen Rokkimenut koottiin yksiin kansiin. Reseptikirjan jul... -- Topsy.com
11/05/2010 at 18:05

{ 0 kommenttia… add one now }

Kommentoi kirjoitusta

Kommentoija vastaa itse omasta tekstistään, aineiston pitää olla julkaisukelpoista ja lain mukaista. Kommentteja voidaan käyttää Pop Media Oy:n julkaisuissa ja muissa medioissa. Lue keskustelun kaikki ehdot ennen lähettämistä.

Edellinen kirjoitus:

Seuraava kirjoitus: