Steen1 ja Jussi Lampi julkaisevat yhteisen albumin

15.03.2011

Lampela & Lampi, kaksi eri kokoista, -näköistä ja -tyylistä herrasmiestä, julkaisevat yhteisen albumin huhtikuun alussa.

Kuva: Marko Saarelainen

Jussi Lampi, tuo rock- ja pop-piirien virallinen hangaround ja 1980-luvulla sopivasti Wanna-Bees-yhtyeessä rumpaloinut näyttelijä, laajentaa repertuaariaan myös hiphopin saralle. 2000-luvulla Timo Rautiaisen soolokokoonpanon rumpalina kunnostautunut Lampi ja Steen1 julkaisevan yhteisen Bensaahan ne pojat tuli hakemaan -tuplalevyn 6. huhtikuuta. Räppäämään Lampi ei kuitenkaan intoudu, vaan jättää sen melkein-kaimansa Seppo Lampelan huoleksi ja huolehtii levyllä melodisesesta laulusta.

Levyn ensimmäinen single Tennispallobiisi löytyy jo Spotifysta. Lampela luonnehtii kappaleen taustoja näin:

”Kappale on aika itsensä selittävä, mutta kertosäe on mielestämme erityisen onnistunut. Mikä perkele siinä on, että me tykätään repiä toisia alas itsemme ylentämisen sijasta? Miksi yleinen asenne on ’Et sä siihen pysty kuitenkaan?’ Se ei hyödytä ketään, päin vastoin. Se haittaa meitä kaikkia.”

Ei hullumpi esitys, mutta alun perin singlebiisin loppuosaksi suunniteltu Pieni välisoitto jyrää paremmin:

Lisää luettavaa