Mukava suomipop-debyytti
Jo viime vuosikymmenellä perustettu Terho julkaisee nyt debyyttialbuminsa. Kaupungit hiljenneet tilkitsee osaltaan sitä itsensä vakavasti ottavaa taiderock-aukkoa, jonka Don Huonot jätti ammottamaan hajottuaan.
Terhon kertomuksia kuuntelee kiemurtelematta. Toisin kun inhorealistinen kollegansa Happoradio, Terho tukeutuu vertauskuvalliseen ja epäkyyniseen lyriikkaan. Se sopii yhteen viipyvien kitaramelodioiden ja solistin naapurinpojan pehmeän äänen kanssa, joka tosin persoonattomuudessaan on veistetty samalla itäsuomalaisella pajalla.
Kokonaisuutena bändi soittaa nätisti kimppaan, ja sen ”soundi on valmis”. Senkin takia levystä haiskahtaa riskittömyys ja suihkunraikas puhtoisuus. Rotan vuonna -kappaleessa solisti toivoo laulun lähtevän lentoon. Siihen temppuun tarvittaisiin enemmän runkkua ja sieniä, vähemmän dödöä ja pumpulia. Levy on mukava suomipop-debyytti, mutta rahtusen karismaton.
Tomi Pohto
