Yhden asian haluun korjata :
Mä olen ollut tiukalla dieetillä ja paino on pudonnut
viime syyskesästä 16 kg, joten se siitä kaljamahasta.
Kirjoittaja on sikäli valvetunut että olen todellakin
ollut puhelinmyynnissä sekä kuljetusalalla.
Hyvät taustatiedot, iso käsi.
Ferthu, Floyd ferthu…

-Eka Wekara-

Radio Helsingissä oli hyvä haastattelu, toki Njassa on puolueellinen, mutta mielestäni aivan oikeutetulla tavalla. Heillä ei oikeasti ole mitään häpeämistä. Suomi oli vielä aika ahdasmielinen paikka 1980-luvulla.
http://www.radiohelsinki.fi/podcast/15318/helsingin-henki-5-3-2010/

“kuukauden vaateripustimet”
Siitä kuulee myös, miksi kyseessä EI ole tribuuttibändi. Joillekin (ja ehkä Floydille) Iguana oli yhtä kuin hän, Floyd. Hyvä lauluntekijä, mutta vaikka hän ehkä vastasikin sanoituksista (tai E.R. Burroughs) olivat Delay, Puka ja Sika paljolti vastuussa biisien rakenteesta ja melodioistakin.

Näin bändin aikanaan parin vuoden aikana puoli tusinaa kertaa, aina kun se helposti oli mahdollista, ja pidin sekä Pukaa (ja pidän edelleen) yhtenä Suomen parhaista kitaristeista sekä Delayn melodisesta bassonkäytöstä ja Sikaa pidin varsin monipuolisena rock-rumpalina, ennenkaikkea kokonaisuus toimi. Floydin laulutyylistä en pitänyt koskaan (enkä pidä Lou Reedinkään) mutta arvostin häntä silti esiintyjänä ja lauluntekijänä. Bändi kuitenkin teki biisejä yhdessä, he myös soittivat niitä raakileina lavalla, mitä olen aina arvostanut “oikeissa” bändeissä. Esim. She Must Be In The Air ja My Lucky one olivat setissä vuosia ennen levyversiota, samoin “Greippipuun” kappaleet olivat jo osin tuttuja ennekuin ne levytettiin. Jokunen biisi jäi levyttämättäkin, keikkanauhoilta niitä voi kuunnella.

Minulle The Nights Of Iguana on bändi ja sen keulakuvakin on omasta mielestäni helpommin korvattavissa kuin vaikkapa Queenissä. Iguanan musiikissa ei laululla ole niin merkittävää roolia ja laulajan persoonallisella tyylillä ja äänen värillä, kuin vaikkapa Led Zeppelinissä. Makuasia toki.

Eka Wekara ei ehkä ole yhtä karismaattinen ja uskottava, eikä ehkä kuulosta samalta kuin Floyd, mutta lavalla oli kyllä todella The Nights Of Iguana ja oli “todella nastaa” kuulla Pukan ja Delayn vetävän omia biisejään yleisön edessä ensimmäistä kertaa 20 vuoteen!!!

Ja tämä siis melko kriittisesti, olen ko. keikan kuunnellut jo pari kertaa uudestaan ja omasta mielestäni “Floydin kanssa Losissa” ei ollut mitään kalastelua, vaan muistelua. Floyd tapasi käsittääkseni itse puhua siitä melko paljon, tosin hän käytti muistaakseni “Elleissä” ilmaisua. Se oli kova paikka niille, ymmärrän jos siitä syntyi muistoja.

Itse soitto keikalla oli varsin terävää, minulla on myös tallessa 1980-luvun keikkoja muutamia. Sika oli ehkä monipuolisempi rumpali, tosin rumpusettikin oli isompi, mutta siis erilaisia fillejä yms. Nyt mentiin aika perussetillä, mutta kyllä Pete piti tahdin yllä ja antoi kappaleisiin aika hyvin potkua. En ollut häntä aiemmin kuulutkaan.

Tulen välittömästi Gloriaan (tai minne tahansa muuallekin) katsomaan jos saan tietää että ko. bändi esiintyy siellä. Varsinkin jos mukana on Puka, Delay (tai Dile) ja/tai Sika Kukkonen!

Ps. Minullakin oli Led Zeppelin pinssi, ja Them Crooked Vultures T-paita, enkä häpeä sitä, vaikka olenkin helsinkiläinen mies.
Jos ei rockissa saa olla seksiä, niin mitä väliä sillä sitten on?