Edelliskuun musiikkivideotarjontaa tutkaillessa löytyi määrältään pieni mutta sielultaan suuri elektropop-keskittymä, jonka osanottajat liikkuvat luontevasti hölmöilevän sci-fi-tanssahtelun ja juurevien rytmijatkumoiden välillä. Unohtamatta hämmästyttäviä mielenvoimamuksuja.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Lauri Tujula
Elektroduo Jesse oli jalolla päällä, ja lahjoitti kolmannen levynsä III ilmaiseksi jokaiselle halukkaalle. Siinä samassa yhtye helpotti musiikkimedioiden tehtävää antamalla levyn saatteeksi viiden tähden levyarvion levystä. Peittoaa ainakin ympäripyöreästi omahyväiset saatekirjeet!
”Mistä ihmeestä pohjoisen valtiomme nuoret toivot ovat saaneet piiskattua esiin Terminatorin tolkuttoman, kuolemattoman ja maximaalisen afroenergiaryöpyn?” kysyvät Kalifornia-Keke ja Stiletti-Ana arviossa itseltään. Jos ei vastausta kysymykseen, niin ainakin todisteita kuvaillusta ryöpystä voi etsiä kappaleen musiikkivideolta, jonka on ohjannut Mikko Mällinen.
Soittovideo on vaikea musiikkivideon laji, sillä kaikki oivaltava on sen puitteissa jo tehty. Live-esiintymisen ainutlaatuisuutta on vaikea välittää videomuodossa oivaltavasti, minkä vuoksi soitanta linkitetään usein taustatarinaan tai kuorrutetaan ihan muuten vain elokuvakerronnalla. Jessen ei moisiin kommervenkkeihin tarvitse vaivautua, eikä sen myöskään tarvitse käyttää enempää kuin yhtä otosta.
Video seuraa pimeässä huoneessa ilmeikkäästi eläytyen soittavia muusikkoja. Jokaisen liikehdinnästä jää jälkeen haamuratoja, jotka heilahtelevat soittajien rinnalla. Tunnelma on utuinen, hikinen ja kummallinen. Kamera liikehtii hiljalleen ja vaivattomasti pelimannista toiseen. Välissä hypätään liikkuvan auton matkaan, ja kaiken kruunaa lopun räjähtävä tanssikohtaus.
Vähemmän on todellakin enemmän. Niinkin yksinkertaisista ideoista kuin jatkuvasta liikkeestä ja sen poikkeavasta tallentamisesta voi huolellisesti orkestroimalla saada toismaallisen ja kiinnostavan musiikkivideon.
Jesse – Terminator (ohjaus Mikko Mällinen)
Katso myöskin videon making of, joka muistuttaa siitä, kuinka hektistä ja vaikeaa on saada aikaiseksi hidastempoinen ja luontevasti soljuva video.
Alex Taylorin johtaman Hot Chipin viidenneltä levyltä In Our Heads poimittu Night and Day on kohtalaisen näppärä ja veikeä kappale, vaikkei hassuttelullaan tyystin komediapankkeja räjäytäkään. Levyltä julkaistiin jo aikaisemmin Flutes-video, joka ymmärsi kameran pyörittelemisen hienouden.
Supermalli Lara Stone sekä beatbox-koomikko Reggie Watts lentelevät ulkoavaruudessa avaruusaluksilla. Maan kamaralla tanssahtelee kaapuihin pukeutunut kulttijoukkio, johtajanaan näyttelijäkonkari Terrence Stamp. Kun alukset saapuvat joukkion lähettyville, syleillään nimen tematiikkaa hieman kömpelössä lopussa.
Kun videon on ohjannut Peter Serafinowicz, ällistyttävän hölmön ja huikean hauskan I Feel Better -videon samaiselle yhtyeelle loihtinut nero, on videon taipumus pienoiseen idiotismiin selviö. Toistuvan melodian kuvittaminen aina samalla tanssiliikkeellä on helppoa ja tehokasta huumoria, joka viihdyttää vähintäänkin kolmesti. Itse avaruusalusten olemassaolo jää ”loppuhuipennuksestakin” huolimatta laihaksi, eikä hyvin hauskaa Wattsia hyödynnetä juurikaan lentäjän roolissaan. Stonelle tuskin on näyttelijänuraa tämän videon meriiteillä luvassa.
Ohjaajan edellisvideoon verrattuna hienoisen valju ja kankea video on kuitenkin onnistuneen hassujen tanssikoreografioiden ja miellyttävällä kuvakerronnan myötä viihdyttävä teos. Ainakin jos vertailussa käyttää Flutesia.
Hot Chip – Night and Day (ohjaus Peter Serafinowicz)
Kolmas ja viimeinen vilkaistava on juttusarjassa jo aikaisemminkin esiintynyt M83. Yhtyeen edellisvideo, briljantti Midnight City innoitti kertaamaan yhtyeen aikaisemmat videot omassa artikkelissaan. Reunion on suora paluu edeltäjällä nähtyjen X-Men-henkisten mutanttilasten maailmaan.
Kyseisellä videolla joukko lapsia pakeni pahasta laitoksesta vapauteen. Video päättyi lapsikatraan seisoskellessa vapaina talon katolla, josta myöskin uusi video alkaa. Joukosta ulkopuolinen mutanttilapsi, pieni tyttö rullatuolissa toisaalla, käyttää mielenvoimaansa ja etäräjäyttää yhden katolla seisovista lapsista suureksi valosäteeksi. Tämä paljastaa näiden sijainnin auktoriteetin edustajille, jotka lähtevät pakettiautollaan jahtaamaan nuoria.
Aikansa pakoiltuaan täytyy laittaa kampoihin, ajattelee pieni poika ja laittaa telekineettiset voimansa hyötykäyttöön. Ei ole mitään uhkaavampaa kuin pieni lapsi, joka on joko a) kauhuelokuvan riivattu paholainen tai b) telekineettinen mutantti. Molemmissa tapauksissa hyvään näyttelijäsuoritukseen riittää jo tiukka tuijotus. Luvassa on hyvin hienovaraista toimintaa tuimakatseisen pojan ja rullatuolitytön välillä.
Sen enempää paljastamatta videon tapahtumista, on lopussa kummallinen uskontoviittaus. Lasten messiaanisesta luonteesta odotamme lisäinfoa tulevissa videoissa, sillä ei näin hieno sarja saa loppua tähän.
Kun levyille haetaan lisämyyntiarvoa ja musiikkivideoihinkin panostetaan paljon, nähdäänkö tulevaisuudessa enemmän levyä kuvittavia, sisällöltään jatkuvia ja yhdenmukaisia musiikkivideosarjoja? Abstrakteja videokuvituksia levyille on kyllä tehty, mutta olisiko laajamittaisemman tarinan kertomisessa ideaa? Ja sille katsojia? Jää nähtäväksi.
M83 – Reunion (ohjaus Fleur and Manu)
Kunniamaininnat:
Raplegenda Nas jäi tästä katsauksesta pois ihan vain jutun linjakkuuden tieltä. Räppärin uutta levyä alustava Daughters jatkaa kappaleena samaa tasokasta linjaa kuin edeltäjät The Don ja Nasty. Kyseessä on vilpitön ja hieman herkkäkin isyyskuvaus, jonka video on hienoisesta korniudesta huolimatta hieno.
Sigur Rós opetti Ég anda –videolla keinoja tukehtumisen välttämiseen. Lakonisen humoristinen video toimii kummallisena kontrasti hieman valjuhkosti maalailevalle kappaleelle. Valju sen sijaan ei ole mimmiräppäri Kreayshawn, jonka Breakfast ilkamoi aamupalan (ja erityisesti siirapin) hienoudella. Hölmössä tönkköydessään siitä löytyy samaa viehätystä kuin artistin hittikappaleesta Gucci Gucci.
Kanye Westin Lost in the World on juuri niin pömpöösi kuin voisi odottaa. Kanyen tuoretta lyhytelokuvaa Suomeen odotellessa! Bruce Springsteen sen sijaan tulee varmistetusti Suomeen heinäkuun lopussa, jossa kuultaneen uutuuslevyn Rocky Ground. Se sai osakseen lyriikkavideon, joista oli hyvä teksti Lyriikkablogissa.