1980-luvulla koko musiikkimaailmaa vedättänyt ja valtaisan kohun aiheuttanut feikkiartisti tekee paluun – Tällä kertaa oikeasti

01.05.2015

Milli Vanilli tunnetaan parhaiten Girl You Know It’s True -kappaleesta, joka ilmestyi vuonna 1989. Jättimäisen suosituksi noussut samanniminen levy myi Yhdysavalloissa kuusinkertaista platinaa. Bändin ”laulajina” toimivat saksalainen Rob Pilatus ja ranskalainen Fab Morvan.

Musiikkimaailmassa jyrähteli vuonna 1990 oikein kunnolla kun kävi ilmi, että Rob ja Fab eivät oikeasti laulaneet megahitiksi muodostuneella levyllä, vaan heidät oli palkattu marioneteiksi ulkonäkönsä takia. Oikeasti kappaleilla oli studioissa laulanut kolme täysin toista henkilöä. Totuuden paljastuttua Milli Vanillin parhaan tulokkaan Grammy-palkinto otettiin heiltä takaisin, ja yhtyettä ja heidän taustajoukkojaan kohtaan viriteltiin yhteensä 27 syytettä petoksesta.

Rob ja Fab yrittivät tehdä paluuta vuonna 1997, mutta valitettavasti laulajakaksikosta toinen eli Rob kuoli vuotta myöhemmin alkoholin ja lääkkeiden yliannostukseen. Nyt Fab on kuitenkin tekemässä paluuta uudelleen. Hämmentäväksi paluusuunitelman tekee se, että hän on julkaisemassa albumia John Davisin kanssa. Davis oli yksi niistä laulajista, jotka lauloivat Milli Vanillin alkuperäiset megahitit.

Levyn nimeksi on tulossa Face Meets Voice: A True Milli Vanilli Experience.

Lisää luettavaa