1990-luvulla suositun punkpop-yhtyeen jäsen syytettynä 27 miljoonan dollarin arvoisesta huijauksesta – 30 vuoden vankeus uhkaa

Seitsemän vuotta sitä hupia kesti.

17.01.2018

The Ataris -yhtyeen basisti Michael Davenport on syytettynä törkeästä petoksesta.

Davenport ja tämän rikoskumppani Cynthia Rawlinson kusettivat yli 100 000 ihmiseltä yhteensä 27 miljoonan dollaria.

Kaksikko laittoi Craigslist-sivustolle asuntokauppoihin liittyviä mainoksia. Mainoksissa luvattiin, että heidän kauttaan saisi ostettua itselleen asuntoja alle markkinahintojen. Soittaminen ja tietojen saaminen maksoi soittajalle 199 dollaria.

Todellisuudessa Davenportilla tai tämän rikoskumppanilla Rawlinsonilla ei ollut minkäänlaisia tietoa mistään. Mikäli sellaisia heiltä vaadittiin, he keksivät sellaisia päästään. Vedätysbisnestään he ehtivät työstää peräti seitsemän vuoden ajan.

Davenport pidätettiin Arkansasin lentokentällä. Hänen hallussaan oli pidätyshetkellä 104 000 dollaria käteistä. Hänen pankkitilillään oli rahaa 850 000 dollaria.

Mikäli kaksikko todetaan syyllisiksi, odottaa heitä pahimmillaan 30 vuoden vankeustuomio.

The Ataris julkaisi vuosien 1997-2007 välillä viisi albumia. Niistä yksi on myynyt kultaa, ja bändi on kertänyt ahkerasti USA:ssa.

Lisää luettavaa