Aku Rankka, Sicki Hiiri ja Hessu Ropo avoimena: ”Älä soita perään, tuskin mä vastaan kun etin uutta pesää”

Rankkalinnasta kajahtaa taas.

19.07.2018

Rankkalinna-yhtye on julkaissut uuden kappaleen.

Rankkalinna kuvaa itse itseään näin:

”Raikkaan häiriintynyttä pöhinää suoraan Vantaalta! Rankkalinna tuo räppigeimien seurapiirien ämyreihin kotipaikkarakkautta! EDM ja Trap soundin saattamat sanoitukset kostuttaa pikkuhousuja jo vuodesta 2017!”

Uuden sinkun nimestä ja kappaleen aihepiiristä huolimatta kyseessä on aika hemmetillisen toimiva biisi, joka haisee hitiltä. Ja viimeistään Rankkalinnan edellinen kappale, toukokuussa ilmestynyt Ku mä tuun todistaa, että osaamista löytyy Aku Rankalta, Sicki Hiireltä ja Hessu Ropolta (ihan oikeasti!) normaalia enemmän. Kontrasti biisien välillä on melkoinen, mutta se ei todellakaan ole huono asia.

Kuuntele uusi kappale alta. Sen alta voit katsoa tätä sinkkua edeltäneen videon.

Rankkalinnan ensimmäinen festarikeikka on muuten nyt tulevana perjantaina klo 17.30 Mellakassa Hämeenlinnassa. Mellakan Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa