”Älä lähetä tappajia luokseni, puhu minulle kuin mies” – Tällä kertaa Kanye West kohdisti sanansa Jay Z:lle

West syyttää Beyoncéa huijaamisesta.

20.11.2016

Kuten uutisoimme eilen, Kanye Westillä riittää jälleen sanottavaa. Räppäri kehui Donald Trumpin toimintaa ja se on aiheuttanut tietystikin paljon keskustelua, lähinnä tuomitsevaa.

Esimerkiksi räppäri Talib Kwelin mukaan West liikkuu nykyään vääränlaisten ihmisten kanssa. Kweli on tuntenut Westin jo vuosikausia, miehet myös vierailivat samalla raidalla A Tribe Called Questin uusimmalla albumilla.

Nyt Kanye West on jälleen antanut sanojensa kuulua viimeisimmällä keikallaan Sacramentossa. Nyt kohteena ovat nimet Beyoncé ja Jay Z.

Westin mukaan Beyoncé peukaloi Video Music Awardsin -tuloksia. Räppärin mukaan Beyoncé oli suostunut esiintymään vain, jos voittaa palkinnon esimerkiksi Draken ja Kanye Westin sijaan. Westin mukaan Beyoncé ja kumppanit välillä unohtavat keitä olevat ja yrittävät vain näyttää coolilta.

JAY Z:lta Kanye kertoi odottavansa puhelinsoittoa. Sitä ei ole vieläkään kuulunut. West pyytää, että Jay Z puhuisi hänelle kuin mies, eikä lähettäisi tappajia hänen peräänsä. ”Tiedän, että sinulla on tappajia”, West valisti yleisöä.

Katso videoita tapauksesta alta. Mukana toisella videolla myös Kid Cudi, jonka kanssa West on ilmeisesti lopettanut riitelyn.

Lisää luettavaa