Älkää antako tamperelaisen nuotin hämätä: Kalle Kinoksen uutuuslevy on oikeasti hyvä – kuuntele se täältä

Hyvä räppi on hyvää räppiä. Tässä sellaista.

27.11.2015

Ja tapahtui eräänä torstaina, että Kalle Kinoksen levy tuli Spotify-suoratoistopalveluun täysin takavasemmalta, sillä siitä ei ollut ilmoitettu ennakkoon oikeastaan mitään: aiemmin oli vain ilmoitettu, että levy ilmestyy kun on ilmestyäkseen.

Fanit tykkäsivät ja kansa näki, että sehän oli just hyvä näin: tamperelaisella nuotilla räppäävä Kinos on saanut levylleen vierailijoiksi Pajafellan, Puppa J:n, Iinan, Hannibalin ja Pianomiehen kaltaisia artisteja. Päivää myöhemmin Rumbassa huomattiin, että plattahan on silkkaa hienoutta.

”Poikani. Tapahtukoon tänään niin, että nostamme albumin esiin, jotta kaikki voivat nauttia siitä vaikkapa työnteon ohella”, matala ääni ylä- ja alailmoista tuntui kuiskaavan.

”Tapahtukoon sinun tahtosi. Ja mene helvettiin siitä häiritsemästä, olen juuri aamukakalla. Ja miten perkeleessä sinä tänne sisälle taas pääsit? Helvetti, joka perjantai sama juttu.”

Kuuntele siis Kalle Kinoksen eilen ilmestynyt Syvä Ätmös -levy alta. Miehen Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa