Andrew WK:n erityislahja faneilleen: hikiset farkut ja pesemättömät hiukset – juhlalevyn kylkiäisenä

Jaa Facebookissa
Kuva: 10-vuotiaasta debyyttialbumista otettavaan uusintapainokseen sisältyy hiukan epähygieeninen bonus viidellesadalle innokkaimmalle. Kuva: Ceedub13/Flickr Ei, tämä ei valitettavasti ole mätäkuun juttuja. Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Andrew WK:n 28. elokuuta julkaistavalla I Get Wet -albumin kymmenvuotisjuhlapainoksella on mukana muutakin kuin musiikkia. Paketti sinänsä on komea. Tuplalevyllä on alkuperäisen albumin lisäksi valikoima demoja, live-esityksiä, vaihtoehtoisia miksauksia ja muuta ennenjulkaisematonta aineistoa. Tämän saavat kaikki halukkaat, joilla sattuu lompakossa olemaan ylimääräistä hilloa ja levyhyllyssä kunniapaikka vapaana. Mutta keräilijöitä varten Andrew WK on varannut viidensadan paketin erän, johon hän pakkaa mukaan jotain henkilökohtaista. NME-lehti selvitti, että pakkauksessa on ”pala Andrew WK:n omista, keikalla päällä olleista likaisista valkoisista Levi’s 501 -farkuista”, jotka laulaja on tiettävästi omin pikku kätösin leikannut 496 tilkuksi. Mutta ei siinä vielä kaikki. Kolmessa paketissa on tukko Andrew WK:n pesemättömiä hiuksia ja viimeisessä, viidennessäsadannessa, on lentolippu laulajan vuoden 2012 maailmankiertueelta. Jotta kyseessä ei olisi suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan, jokaiseen settiin sisältyy myös ilmanraikastin. NME:n mukaan muusikko itse olisi halunnut mennä pidemmällekin itsensä jakamisessa. Valitettavasti kansainväliset tavarankuljetuslait kieltävät ihmisten kehonosien ja ruumiinnesteiden lähettelyn äänitteiden mukana, joten haave käytettyjen nenäliinojen ja kynsinauhojen sisällyttämisestä fanipaketteihin oli haudattava. Andrew WK vaikuttaa itse uskovan, että näillä pyhäinjäännöksillä on taikavoimia. Farkuissa ja tukassa on kuulemma annos ”party poweria”. Tuotteet ovat tilattavissa laulajan nettikaupasta. Ikävä kyllä Suomeen ja muualle Eurooppaan ei sitä toimiteta, joten pakkomielteisimpien fanien täytynee pirauttaa ensin Amerikan-kavereilleen.

10-vuotiaasta debyyttialbumista otettavaan uusintapainokseen sisältyy hiukan epähygieeninen bonus viidellesadalle innokkaimmalle.

Kuva: Ceedub13/Flickr

Ei, tämä ei valitettavasti ole mätäkuun juttuja. Amerikkalaisen laulaja-lauluntekijä Andrew WK:n 28. elokuuta julkaistavalla I Get Wet -albumin kymmenvuotisjuhlapainoksella on mukana muutakin kuin musiikkia.

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Paketti sinänsä on komea. Tuplalevyllä on alkuperäisen albumin lisäksi valikoima demoja, live-esityksiä, vaihtoehtoisia miksauksia ja muuta ennenjulkaisematonta aineistoa. Tämän saavat kaikki halukkaat, joilla sattuu lompakossa olemaan ylimääräistä hilloa ja levyhyllyssä kunniapaikka vapaana.

Mutta keräilijöitä varten Andrew WK on varannut viidensadan paketin erän, johon hän pakkaa mukaan jotain henkilökohtaista. NME-lehti selvitti, että pakkauksessa on ”pala Andrew WK:n omista, keikalla päällä olleista likaisista valkoisista Levi’s 501 -farkuista”, jotka laulaja on tiettävästi omin pikku kätösin leikannut 496 tilkuksi.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Kolmessa paketissa on tukko Andrew WK:n pesemättömiä hiuksia ja viimeisessä, viidennessäsadannessa, on lentolippu laulajan vuoden 2012 maailmankiertueelta.

Jotta kyseessä ei olisi suorastaan rikos ihmisyyttä vastaan, jokaiseen settiin sisältyy myös ilmanraikastin.

NME:n mukaan muusikko itse olisi halunnut mennä pidemmällekin itsensä jakamisessa. Valitettavasti kansainväliset tavarankuljetuslait kieltävät ihmisten kehonosien ja ruumiinnesteiden lähettelyn äänitteiden mukana, joten haave käytettyjen nenäliinojen ja kynsinauhojen sisällyttämisestä fanipaketteihin oli haudattava.

Andrew WK vaikuttaa itse uskovan, että näillä pyhäinjäännöksillä on taikavoimia. Farkuissa ja tukassa on kuulemma annos ”party poweria”.

Tuotteet ovat tilattavissa laulajan nettikaupasta. Ikävä kyllä Suomeen ja muualle Eurooppaan ei sitä toimiteta, joten pakkomielteisimpien fanien täytynee pirauttaa ensin Amerikan-kavereilleen.