Andy McCoy ja Sami Yaffa Pelle Miljoona Oy:n riveihin

17.11.2010

Vanhat toverit kokoontuvat soittamaan klassikkoalbumiaan, kuin myös Liekki.

Suomalaisen rockin ystäville tarjotaan hienoja elämyksiä uudessa konserttisarjassa Albumiklassikot. Pääasiassa Helsingin Tavastialla, mutta myös Turussa ja Tampereella järjestettävissä iltamissa tutut yhtyeet soittavat suosituimman albuminsa kokonaisuudessaan livenä.

Ensimmäisenä nähdään Pelle Miljoona Oy esittämässä Moottoritie on kuuma -levyn. Esiintymään palaavat myös aikoinaan yhtyeestä maailmalle paenneet Andy McCoy ja Sami Yaffa.

Muiksi esiintyjiksi ovat varmistuneet Liekki, joka soittaa progepop-eepoksensa Korpin, 80-luvulla toiminut rock-yhtye Keba Koko ajan go-go -levyllä, Sensuuri Hulinaa -levyllä ja Liikkuvat Lapset soittaen Viettelysten vaunun.

Sarjan tuottaa Stupido Productions Oy, kuraattoreinaan Tero Alanko ja Joose Berglund. Esitykset pyritään taltioimaan, joten niistä voitaneen päästä nauttimaan myös keikkalavojen ulkopuolella.

Jo varmistuneita keikkapäivämääriä ja lippuja voi vilkuilla Tiketistä.

Lisää luettavaa