Anssi Kela vastaa sosiaalisessa mediassa niille, jotka ovat ärsyyntyneet eilisestä iltapäivälehden jutusta

29.04.2015

Sosiaalisessa mediassa ahkerasti yleisön kanssa kommunikoiva Anssi Kela julkaisi Facebookissa päivityksen, jossa hän ottaa kantaa Iltalehden eiliseen haastatteluun. Haastattelun kärjeksi oli nostettu Kelan ”avautuminen” isänsä kuolemasta, ja laulaja halusi lisätä aiheeseen vielä pari sanaa.

Kelan isä, muusikko Juha Kela menehtyi auto-onnettomuudessa vuonna 1985.

”Huomasin vasta tänään, että olin eilisen Iltalehden kannessa: ’Suursuosikki Anssi Kela AVAUTUU ISÄNSÄ TRAAGISESTA KUOLEMASTA’. Kun lehdissä näkyy tuollaisia otsikoita, niin moni saattaa ajatella, että siinä taas kaveri yrittää väkisin pöngetä itseään julkisuuteen ratsastamalla isänsä ruumiilla. Tämä on täysin ymmärrettävä ajatus”, Kela kirjoittaa.

”Yleensä haastattelujen kulku ei kuitenkaan ole etukäteen tiedossani. Tämäkään ei siis mennyt niin, että olisin ottanut yhteyttä toimitukseen ja pyytänyt, että tehkää juttu — nyt haluan taas vähän avautua isäni kuolemasta. Kyseessä oli normaali haastattelu, joka oli sovittu pian julkaistavan albumin tueksi. Haastattelun aikana toimittaja kysyi isästäni ja vastasin kysymykseen.”

Kela kertoo, ettei isän kuolema ole hänelle mikään tabu eikä hän ole koskaan kieltäytynyt puhumasta siitä. Hän kuitenkin harmittelee, miten lehtiä myydään helpommin kuoleman kaltaisilla asioilla positiivisten juttujen sijaan.

”Artistille on lottovoitto jos hänen historiastaan löytyy jonkinlainen tragedia. Tämä on se puoli musiikkibisneksestä, josta en erityisemmin välitä”, Kela toteaa.

Melko karusti muotoiltu, mutta noinhan se vähän on. Tarinat myyvät, ja mitä traagisempi tarina, sitä parempi juttu. Yleisö on aina kiinnostunut henkilöistä, joiden elämässä on dramatiikkaa, mutta mitä pitemmälle 2000-luku ennättää, sitä kärjistyneemmäksi kehityskulku on muodostunut. Tämä ei ole pelkästään hyvä asia.

”Minulla ei sinänsä ole mitään haastatteluja vastaan. Annan niitä kernaasti ja olen kiitollinen, jos joku haluaa levittää sanaa musiikistani. […] Olisi vain ihanaa elää sellaisessa maailmassa, jossa positiivinen kulma myy negatiivista paremmin”, Kela päättää viestinsä. Niinpä.

Lue koko kirjoitus alta:

Huomasin vasta tänään, että olin eilisen Iltalehden kannessa: "Suursuosikki Anssi Kela AVAUTUU ISÄNSÄ TRAAGISESTA…

Posted by Anssi Kela on 29. huhtikuuta 2015

Lisää luettavaa