”Antaa Ultra Bran nauttia comeback-loisteesta hetki ennen meidän ulostuloa” – turkuräpin instituutio Ritarikunta on tullut takaisin

24.03.2017

Ritarikunnan vuosituhannen alkumetreillä ilmestyneet albumit löysivät vihdoin maaliskuun alussa tiensä suoratoistopalveluihin. Eilen puolestaan tiedotettiin turkulaisen – tai no, oikeastaan suomalaisen räpin instituutioihin lukeutuvan yhtyeen nousevan lavalle Flow- ja Ilmiö-festivaaleilla.

”Saatiin tosiaan tässä kaksi Universalin aikaista levyä vihdoin ja viimein digimuotoisina kuunneltaviksi ja ostettaviksi. Niiden ilmaantuminen nykykuuntelijoiden ulottuville on saanut tosi hyvää palautetta, mistä ollaan tietty erittäin kiitollisia”, Chydeone kommentoi Rumballe.

”Noilla levyillä on biisejä, jotka aika monet edelleen muistaa, jopa osaa – muutamat niistä on jopa meidän omissa muisteissa, haha! Jossain vaiheessa takavuosina niiden samojen vetäminen alko puuduttaa, mutta nyt siellä on paloja joiden kimppuun käydään innolla.”

Chyde paljastaa myös, että kyse ei ole pelkästä nostalgiamehustelusta:

”Joskus viime syksynä alko tulla sellanen fiilis, että on taas intoa tehdä koko jengillä biisejä. Lempi-Joen kanssa varsinkin ollaan toki tehty koko ajan sekä yhdessä että erikseen biisejä, ja jotakuinkin koko porukka on ollut eri tavoin mukana tasasin väliajoin.”

”Nyt ollaan sovittu kaks festaria, ja ne on oikeastaan täsmälleen ne, joille oltaisi haluttu osallistua tavalla tai toisella joka tapauksessa, eli tilanne on ideaali. Ilmiössä vedetään jossain määrin täysi setti, mahdollisimman isolla jengillä, ja esitetään hyvin todennäköisesti myös täysin uutta matskua. Flow-setti on vielä vähän auki ja siinä on kuitenkin kyse ennen kaikkea Monspin juhlistamisesta.”

Flow-festivaalilla siis juhlistetaan Monspin 20-vuotisjuhlia erikoiskeikalla, jonka jo julkistettu artistikatras huimaa paatunemmankin räppikäen päätä: Ritarikunnan lisäksi lavalla nähdään MC Notkea Rotta, Ruudolf, Karri Koira, Memmy Posse, Eevil Stöö, JVG, Kube, Loost Koos, Kemmuru, DJ Kridlokk, Likanen Etelä, SMC Lähiörotat, Stepa ja Tuuttimörkö.

Legendaarisen Kepen johtaman levymerkin merkityksestä suomalaiselle räpille Chydellä on hyvin henkilökohtaista kokemusta.

”Meidän hommat olisi hyvinkin saattaneet jäädä pariin albumiin, ellei oltaisi päästy just tälle lafkalle. Spinefarmissa ei sinänsä ollu mitään vikaa, ja asiat toimi ihan ok, mutta noihin aikoihin siinä oli kaikenmaailman fuusiota ja mega-artisteja samassa sopassa, joten nämä räppihommat vähän väkisinkin jäi omilleen.”

”Monspin merkitys koko suomalaiselle hiphopille on tietenkin ollu ihan valtava. Matalan kynnyksen toimintaa, jota sitten – ehkä sattumaltakin – muutamat täysosumahitit on helpottaneet aika lailla. Flow’n kokoontumisajoista tulee varmasti melkoiset.”

Ritarikunnan voi siis nähdä Ilmiössä omalla keikallaan ja Flow’ssa osana Monspin juhlakeikkaa. Klassikkolevyt löytyvät suoratoistopalveluista. Mahdollista uutta materiaalia jäämme odottelemaan.

”Ajateltiin että antaa nyt Ultra Bran hetki nauttia comeback-loisteesta ennen meidän ulostuloa”, kuten yhtye summaa Facebookissa.

Lisää luettavaa