Atomirotta julkaisi uuden videon – Bilejätkät vakavoituivat hetkeksi

Uutta Atomirottaa! Tätä on venailtu.

09.10.2015

Atomirotta on julkaissut uuden videon.

Nenä vie -kappaleella meno on vakavampaa kuin edellisillä kappaleilla ja sinkkulohkaisuilla, joista esimerkiksi Aurinkoon nousi melkoiseksi YouTube-hitiksi, ja videota on katsottu jo puolitoista miljoonaa kertaa.

Komea video, jossa kuuluu eletty elämä ja muutamatkin Rane Raitsikan eletyt mailit. Jos joku olisi vuosi takaperin sanonut, että Atomirotalta lävähtää tiskiin näinkin liikuttava kappale, niin eipä väitettä olisi heti ainakaan sellaisenaan ostanut. Hyvä näin!

Lisää luettavaa