Beyoncé teki Grammy-historiaa – vaikuttiko kantrimusiikkigaalan rasismikohu kuitenkin erään ehdokaskategorian hylkäykseen?

Beyoncé ei saanut itselleen kantriehdokkuutta.

08.12.2016

Kuten eilen uutisoimme täällä, Beyoncé teki Grammy-historiaa saamalla kappaleensa ehdolle peräti neljään eri kategoriaan.

Yhdysvaltalaisen AP-uutistoimiston mukaan Beyoncé lähetti Lemonade-albumilta löytyvän Daddy Lessons -kappaleen ehdolle Grammyjen kantrimusiikin kategoriaan. AP:n tietojen mukaan kantrin parissa operoivat Grammy-valitsijat eivät kuitenkaan suostuneet laittamaan kappaletta ehdolle. Mikäli näin olisi käynyt, olisi Beyoncé saanut myös parhaan kantrikappaleen ja parhaan kantriesittäjän ehdokkuudet itselleen.

Marraskuun alussa Beyoncé esiintyi Country Music Awards -palkintogaalassa Dixie Chicks -yhtyeen kanssa. Jotkut kantrimusiikin fanit USA:ssa olivat kenties vähemmän yllättäen asiasta raivoissaan, sillä heidän mielestään Beyoncé ei olisi tummihoisena pop-artistina saanut heidän jaloa gaalaansa pilata. Punaniskat esittävät suhteellisen rajusanaisia vastalauseita muun muassa Twitterissä.

Country Music Awards poisti maininnat ja gaalan jälkeen koko Beyoncén esityksen monista sosiaalisen median kanavistaan. CMA:n edustajan mukaan poistopyyntö tuli Beyoncén edustajistolta. TMZ-sivuston tietojen mukaan Country Music Awards kuitenkin poisti maininnat esityksestä ihan vain siksi, että koko kohu laantuisi takavasemmalle.

Lisää luettavaa