Britney Spears saa oman merkkipäivän, koska miksi ei?

25.10.2014

Unohtakaa joulu, vuoden suurin juhla on Britney-päivä!

Teksti: Anna-Maija Lippu

Britney Spears on viimeisen vuoden ajan esiintynyt vakituisesti Las Vegasin Planet Hollywoodissa. Britney: Piece Of Me -niminen show pyörii sopimuksen mukaan vielä toisen vuoden, mutta Las Vegasin kaupunki haluaa jo nyt osoittaa ihailuaan poptähteä kohtaan.

Las Vegas on Billboardin mukaan niin otettu Britneyn vaikutuksesta kaupunkiin, että marraskuun 5. päivän on julistettu olevan Britney Day. Juhlan kunniaksi tänä merkkipäivänä Las Vegas Strip -kadulla järjestetään ohjelmaa laulajan faneille. Erityiskohtelua saavat varsinkin kaikki, keiden nimi sattuu olemaan Britney. Kuulemma myös eri tavalla kirjoitettu nimi kelpaa, kunhan se lausutaan samoin.

100 ensimmäistä LINQ Promenadelle ilmaantuvaa poptähden kaimaa palkitaan lipuilla Britneyn Vegasin keikalle ja muilla lahjoilla. Keikan aikana voittajat pääsevät myös heille varattuun aitioon katsomaan show’ta.

Kukapa ei kaipaisi uutta syytä juhlia? Eli liput salkoon ja jos nimesi ei ole Britney, henkkareita väärentämään! Vegasissa nähdään!

Lisää luettavaa