Brittimuusikot reagoivat Brexit-tulokseen: ”Muutamme Marsiin Bowien luokse”

Muun muassa Damon Albarn, Johnny Marr ja Lily Allen kannattivat Ison-Britannian pysymistä EU:ssa.

Brexit-äänetyksen tuloksena Iso-Britannia on eroamassa Euroopan Unionista, eikä tämä suinkaan ole kaikkien brittien mieleen. Myös monet muusikot ovat ilmaisseet mielipiteensä Twitterissä ja keikoilla.

Esimerkiksi Lily Allen (kuvassa) on luonnehti eilistä ”surulliseksi päiväksi” ja kommentoi aihetta ahkerasti Twitterissä. Damon Albarn otti kantaa asiaan Glastonburyn festivaalilla toteamalla, että ”demokratia on pettänyt meidät, sillä se oli huonosti perillä asioista”.

The Smiths -kitaristi Johnny Marr puolestaan totesi Twitterissä seuraavasti:

”Kukaan ei koskaan väittänyt, että enemmistö tietäisi mitä ovat tekemässä. Se on vain yksi syy lisää, miksi meidän muiden täytyy pitää yhtä.”

Ellie Goulding ilmaisi ”sydämensä särkyvän” uutisesta, ja elektroduo Disclosure tiivisti pettymyksensä hieman toisella tapaa:

”Muutamme Marsiin Bowien luokse.”

Alta näet muutamia twiiteistä, sekä fanin kuvaaman videon Damon Albarnin kommenteista Glastonburyssa. Muusikoiden viestejä kokosi Rolling Stone.

Lisää luettavaa