Cheerleaderin asuja ja Batmania sekä Robinia – mitä Suomen seksikkäin poikabändi keksii seuraaviin Halloween-juhliin? Nyt sinä voit vaikuttaa asiaan

Nyt sinäkin voit vaikuttaa!

25.09.2018

Rockin maailmaa vavahduttaneesta Myrttisen kurkut -gatesta tunnettu (tuosta lisää täältä) Black Magic Six -yhtye järjestää jo perinteiset Halloween-juhlat 3. marraskuuta Helsingin Loosessa.

Mukana iltamissa on myös tuttu Suomen vierailija eli Hola Ghost, joka tuo rakkauden bonuksena keikalleen torvisektion nimeltään The Haunted Horns

Aiempina vuosina Black Magic Six on nähty lavalla esimerkiksi Batmanina ja Robinina sekä hemaisevina cheerleader-tyttöinä. Tänä vuonna ideointi on ulkoistettu, ja yleisö saa päättää kaksikon esiintymisasun.

”Koska BM6 on aina juhlien kunniaksi sonnustautunut erinomaisesti epäpyhäinmiesten päivän juhlahumuun, on aika julistaa yleinen äänestys siitä, mihin asuun yhtyeen tulisi pukeutua marraskuun bakkanaaleissa”, bändi ilmoittaa ja jatkaa:

”Oheinen kuvakavalkadi kertoo vajakkikaksikon loputtomasta kekselijäisyydestä, mutta nyt sinulla on mahdollisuus vaikuttaa mikä on yhtyeen pukukoodi Bar Loosen tulevissa halloween-kekkereissä. Laita oma ehdotuksesi tähän alle. Yhtye valitsee ehdotuksista parhaan ja EHKÄ saattaa jopa pukeutuakin siihen.”

Kuvat edellisten vuosien asuista näet alta.

Lisää luettavaa