Cledos ja Gettomasa räppäävät uran nousujohteisuudesta yhteisbiisillä

Kilo-kappaleen sanat pitävät sisällään eräänlaisen ryysyistä rikkauksiin tarinan molempien artistien näkökulmasta.

24.07.2020

Cledos on julkaissut uuden singlen Kilo. Biisillä vierailee Gettomasa, jolle tämä on kolmas julkaisu reippaan kuukauden sisään.

Gettomasa ja Cledos ovat paperilla yllättävä pari siinä mielessä, että kaksikko tekee niin toisistaan eriävää soundia ja riimittelevät pääosin eri aiheista. Nyt he ovat kuitenkin lyöttäytyneet yhteen.

Kappaleella kuullaan flamenco-henkistä kitaraa trap-rumpujen päällä. Biisillä räpätään varallisuudesta ja uran nousujohteisuudesta. Biisillä Cledos toteaa ettei tee asioita rahasta, silti pinkka on paisunut.

Punaisena lankana voisi pitää tarinaa, jossa edetään ryysyistä rikkauksiin. Cledos viittaa aiheeseen esimerkiksi vaatekulttuurin kautta (tussit ja timantit). Lisäksi hän räppää, kuinka jatkuvasti odotetaan lisää, niin kuin ”sitä” olisi kilo.

Vastaavasti Gettomasa räppää kuinka uransa alussa sai hädin tuskin sähkölaskut maksettua, eli pidettyä valot päällä. Paljon on tapahtunut ja se kuuluu itsevarmuutena säkeistön lopussa:

”Kuulin sun biisin, ei noin – Masa on Jumala, Einoin.”

Se jää mysteeriksi kenen kappaleen Gettomasa on tarkalleen kuullut, mutta sanaleikissä viitataan Eino Antiwäkin kappaleeseen Eino on Jumala, joka varmasti kutkuttaa vanhemman suomiräpin ystäviä.

Hiljattain Flanellei-kappaleen julkaissut Gettomasa viittaa Kilolla Mähän sanoinyhteisbiisiin Elastisen kanssa. Saman tempun hän teki myös Flanellei-biisillä. Jäämme odottamaan mitä tuleman pitää tällä sektorilla.

Lisää luettavaa