Ed Sheeranilla on suuret kuviot: paljasti jo kirjoittaneensa Bond-tunnarin ja äänitti yhteiskappaleen Andrea Bocellin kanssa

Sheeran, Ed Sheeran. Mutta tulevatko laulajan timantit olemaan ikuisia?

17.12.2017

Ed Sheeranilla on mennyt tänä vuonna hyvin. Laulaja oli tänä vuonna Spotifyn striimatuin artisti ja kappaleet ovatkin keikkuneet erinäisten listojen kärkisijoilla. Ainoan harmaan kiehkuran Sheeranin punaiseen päähän on aiheuttanut Grammy-gaala, josta tämä herkkä runosielu ei vastarakkautta saanut.

Laulajaa ei hyvästä listamenestyksestä huolittu parhaan albumin saati parhaimman kappaleen kategoriaan ehdolle. Siitäkin huolimatta, että Dividen eli %-albumilta löytyvä Shape of You -single on nakuttanut pelkästään Spotifyn puolella yli miljardi striimausta. Tokihan Grammyt eivät pelkkiä listasijoituksia katso, mutta herätti asia kuitenkin kummastusta Yhdysvaltalaisessa mediassa.

Sheeran itse kuittasi asian toteamalla, että ”ehkä ei vain ollut minun vuoteni”. Tämä harmitus ei ole kuitenkaan estänyt Ed Sheerania lypsämästä toisesta %-levyn jättihitistä, eli Perfect-kappaleesta kaikkea irti.

Kappaleella on nyt noin 475 miljoonaa striimausta Spotifyssa, joten ymmärrettävästi siitä on julkaistu jo useampi uusi versio. Ensin tuli kolme erilaista versiota ja sitten vielä duetto Beyoncén kanssa. Yhteiskappale Beyoncén kanssa on kerännyt kahdessa viikossa 52 miljoonaa striimausta, joten onkin jo uuden version aika.

Beyoncéa suurempaa pop-tähteä ei taida tältä galaksilta löytyä, joten Sheeran käänsi akustisen kitaransa ja kompanssinsa aivan eri osoitteeseen ja uudesta Perfect-versiosta löytyy itse Andrea Bocelli. Mikäli Bocelli ei soita kelloja, niin kyseessä on oopperatenori, jolta löytyy repertuaarista myös kevyempää kamaa, jota nyt tämäkin kappale edustaa.

Uusi versio on nimeltään Perfect Symphony ja biisistä on riisuttu hieman nuotiokirarointia pois ja tilalle on tullut jousisovitus, joka luokin kappaleeseen hieman lisää syvyyttä. Videolla hengaillaan Andrea Bocellin hulppeassa kämpässä Italiassa ja vetääpä Sheeran myös pienen pätkän italiaksi, kun paikan päällä kerran ollaan.

Sheeranin meno ja meininki ei lopu tähän. Laulaja nimittäin kertoi The Late Late -show’ssa, että on jo kirjoittanut Bond-tunnarin valmiiksi. Kappale on ollut ilmeisesti valmiina jo useamman vuoden, mutta se ei ole tullut vielä käyttöön. Ei olisi suuri ihme, vaikka Sheeranin biisi päätyisi leffaan, laulajasta kun varmasti saisi vetoapua vielä entisestään leffan markkinointia varten. Vielä mikään ei kuitenkaan ole varmaa, jäihän Muse ja Radioheadkin aikoinaan elokuvista tunnariensa kanssa pois, ja Samu Haber.

Viimeksi tunnarin esitti Sheeranin brittikollega Sam Smith. Smith voitti Writing’s on the Wall -kappaleellaan Oscar-palkinnon ja sitä edellisestä Bond-tunnarista vastannut Adele on palkinnon tunnarillaan pokannut myös. Kenties Sheeran haluu lyöttäytyä brittikollegoiden joukkoon.

Ennen kuin James Bond on jälleen ajankohtainen, niin voit tsekata tuoreen musiikkivideon alta ja sen alta Sheeranin tarinoinnin Bond-tunnarista. Jäämme mielenkiinnolla seuraamaan, että kuinka monta versiota Perfectista vielä tehdään.

Lisää luettavaa