Edesmennyt Malcolm Young soittaa ilmeisesti tulevan AC/DC-levyn kaikilla raidoilla

"Lähipiirin lähde" vihjailee aika hauskoja uutisia.

02.09.2018

AC/DC työstää uutta levyä. Levyllä laulaa Brian Johnson – eli bändistä pari vuotta sitten sivuun jäänyt, vakavien kuulo-ongelmien kanssa kamppaileva solisti, jonka saappaisiin astui livekeikkoja vetämään Guns’n’Rosesin Axl Rose.

Eikä siinä kaikki. Levyllä soittaa myös Malcolm Young – eli viime marraskuussa edesmennyt Angus Youngin veli, komppikitaristi ja kanssasäveltäjä.

Tai näin on, jos uskoo JAM Magazinen tuoretta skuuppia. Bändin sisäpiiristä kerrotaan, että bändin liidikitaristi ja pääbiisintekijä Angus Young tosiaan työstää bändin kanssa levyä studiossa ihan tällä hetkellä.

Levylle on siis tulossa biisejä, jotka veljekset sävelsivät ja tallensivat yhdessä vuoden 2003 paikkeilla, mutta jotka eivät koskaan päätyneet julkaisuun. Näitä arkistojen uumeniin jääneitä biisejä on kuulemma satoja, joista Angus on nyt valikoinut parhaat käyttöön.

Studiossa biisien kanssa työskentelevät Angusin lisäksi Cliff Williams, lain kanssa pahoihin vaikeuksiin pari vuotta sitten joutunut Phil Rudd sekä Brian Johnson, eli nyt olisi ilmeisesti tulossa niin autenttinen AD/DC-levy kuin on inhimillisesti mahdollista.

Mitään levyn nimestä tai julkaisupäivästä tai muusta vastaavasta ei vielä ole tiedossa.

Lisää luettavaa