Ei savua ilman tulta – sen Pajafella tietää ja sitä myös tarjoilee

420, Pajafella.

20.04.2019

Pajafella on ollut viime vuosina ahkeralla päällä. Lukuisia singlejä, kaksi ep:tä ja yksi yhteismixtape NCO:n kanssa. Nyt on kolmannen ep:n vuoro. Fella, fella, fella ei sisällä yhtäkään vierailevaa artistia, vaan Pajafellaa kuullaan omimmillaan.

Ep julkaistiin Pajafellalle hyvin oivallisena päivänä. Jo vuosikymmenten ajan 20.4. eli ”420” on ollut kannabista käyttäville henkilöille niin sanottu juhlapäivä. Pajafellan kohdalla pilvenpolttelu ei ole voinut millään jäädä epäselväksi, paitsi jos on peittänyt artistin nimen ja kuunnellut kappaleita ilman ääniä.

Vaikka ep julkaistiinkin mainittuna päivinä, niin se ei tarkoita, että räpättäisiin vain yhdestä aiheesta. Sen sijaan Fella tarjoilee täyslaidallisen tarinoita. Ep:llä kuullaan paitsi hyvälaatuisia biittejä, niin monipuolista ulosantia Fellalta itseltään. Räppäri tarjoilee esimerkiksi Nokia Floss -kappaleella flow’n, jollaista Fellan kohdalla ole ennen kuultu.

Fella, fella, fellalla kuullaaan sekoitus erilaisia trap-tyylejä, sisältäen niin usvaisia kappaleita kuten Ricky & Morty, kuin rehtiä tykittelyä Blockeil, Mintis ja Kiltti -biisien muodossa.

Räppäri itse toteaa tiedottella, kappaleiden olevan ”hieman erilaisempia”, mitä edellisellä julkaisulla. Tämän lisäksi räppäri pohtii, miten fanit ottavat materiaalin haltuun. Todennäköisesti hyvin, koska kyseessä on helposti parasta Pajafellaa tähän asti.

Tuore ep löytyy useimmista suoratoistopalveluista. Esimakuna singlenä julkaistu Kiltti alta.

Lisää luettavaa