Ei sillä, että jäisimme rypemään menneisiin, mutta tämän takia Azealia Banks perui Suomen-keikkansa kaksi vuotta sitten

Hollywood-kiireistä on nyt konkreettista näyttöä.

13.10.2017

Azealia Banks pääsi vihdoin ja viimein Suomeen esiintymään. The Circus -klubilla nähtiin syyskuussa silminnäkijähavaintojen perusteella varsin, öhh, mielipiteitä jakanut keikka.

Onnistunutta vierailua edelsi kuitenkin kourallinen perumisia. Vuonna 2015 Banks oli buukattu Sideways-festivaalille, mutta perui esiintymisensä vain viikkoa ennen tapahtumaa. Tällöin räppäri vetosi Hollywood-kiireisiin.

”Minun oli pakko tarttua mahdollisuuteen työskennellä näin mahtavan tiimin kanssa ja päästä näyttelemään ensimmäistä kertaa pääosaa Hollywood-elokuvassa. Rakastan minulle tarjottua roolia ja käsikirjoitusta, ja uskon että elokuvasta tulee upea”, Banks perusteli tuolloin.

Kyseinen elokuva on 1. joulukuuta ensi-iltansa saava Love Beats Rhymes. Elokuvan on ohjannut Wu-Tang-maestro RZA, jonka kanssa Banksilla on jo ehtinyt mennä sukset ristiin.

Love Beats Rhymesissa Banks näyttelee Cocoa, joka on 25-vuotias räppiurasta haaveilija. Elokuvassa nähdään myös muita musiikkitähtiä, kuten Jill Scott ja Common.

Katso leffan traileri alta.

Lisää luettavaa