Elektronisen musiikin visionääri ja monialataiteilija Erkki Kurenniemi on kuollut

01.05.2017

Erkki Kurenniemi kuoli viime yönä rauhallisesti sairaalassa Helsingissä sairastettuaan pitkään. Hän oli kuollessaan 75-vuotias.

Kurenniemen visionäärinen vaikutus suomalaisen musiikin, tieteiden ja taiteiden saralla on vertaansa vailla. 1960-luvulla alkaneen uransa aikana fyysikko ehti toimia elektronisten soittimien valmistajana, elokuvaohjaajana, säveltäjänä, kirjoittajana ja suunnittelijana.

Yhtenä hänen innovatiivisimmista keksinnöistään pidetään DIMI-syntetisaattoreita. Toimiessaan Digelius-Musicin teknisenä johtajana Kurenniemi oli mukana kehittämässä Suomen ensimmäistä mikrotietokonetta vuonna 1973. Hän toimi urallaan johtotehtävissä suunnittelijana myös Rosenlewillä, Nokian Kaapelikoneosastolla sekä Tiedekeskus Heurekassa.

Mika Taanila on ohjannut Kurenniemestä dokumentin Tulevaisuus ei ole entisensä ja vuonna 2013 Kiasma osoitti hänelle kunniaa Kohti vuotta 2048 -retrospektiivillä.

Saavutuksistaan Kurenniemi on palkittu muun muassa Opetusministeriön jakamalla Suomi-palkinnolla ja Pro Finlandia -mitalilla. Vuonna 2004 hänet valittiin Taideteollisen korkeakoulun kunniajäseneksi.

Lisää luettavaa