Ellie Gouldingin Ilosaariperuuntumisella hyvä syy: oli menettää äänensä lopullisesti

16.07.2016

Ilosaarirock sai kovan kolauksen kattaukseensa, kun pääesiintyjä Ellie Goulding peruutti keikkansa vain alle viikkoa ennen festivaaleja. Vaikka tilalle saatiin ehkä jopa parempi Passenger, oli moni nuorempi kuuntelija odottanut juuri Gouldingin näkemistä.

Laulajan keikan ja koko Delirium World Tourin peruuntumiseen oli kuitenkin hyvä syy: Gouldingin lääkärin mukaan viikonloppu olisi voinut tuhota hänen äänensä lopullisesti.

Goulding kertoi, että sadan keikan vuositahti on johtanut uupumiseen. Hän on varoituksista huolimatta jatkanut esiintymistä, mutta saavutti rajan Glastonbury Festivaleilla kesäkuussa. Asiasta uutisoi NME.

”Lääkärini kertoi, että jos laulan tänä viikonloppuna, ääneni ei ehkä palaudu takaisin. He tekivät testejä ja diagnosoivat minulle uupumuksen”, Goulding kertoi tiedotteessa.

”Olen kova tekemään töitä. En peruuttaisi keikkaa paitsi äärimmäisessä pakossa. Glastonburyssä kuitenkin tajusin, että todella olen uupunut.”

Goulding pahoitteli Twitterissä peruuntuneita keikkoja, mutta sanoi vielä palautuvansa keikkakuntoon.

Ellie Goulding tweet  Rumba

Lisää luettavaa