Legendaarisen Emerson, Lake & Palmer -yhtyeen Keith Emerson on kuollut

12.03.2016

Brittiläisen Emerson, Lake & Palmer -yhtyeen Keith Emerson on kuollut.

Emerson oli kuollessaan 71-vuotias. Bändin Facebook-tiedotteen mukaan mies nukkui pois kotonaan Santa Monicassa.

Hyvä ystävä ja bänditoveri Carl Palmer on kertonut suruvalittelunsa myös omilla nettisivuillaan. Palmer kertoo miehen jäävän pitkäksi aikaa historiaan loistavana kosketinsoittajana, pioneerina ja musikaalisena nerona, joka on koskettanut meitä kaikkia yli genrerajojen.

Emersonia pidetään yleisesti ottaen yhtenä arvostetuimmista brittiläisistä kosketinsoittajista. Mies kuului Emerson, Lake & Palmer -bändin lisäksi myös The Nice -yhtyeen tunnetuimpaan kokoonpanoon. Kummankin bändin voidaan sanoa kuuluvan progressiivisen rockin tärkeimpiin kulmakiviin. Hän on myös julkaissut lukuisia soololevyjä ja tehnyt töitä monien elokuva-soundtrackien parissa.

 

 

Lisää luettavaa