Eroottista kiinalaisrunoutta ja suomalais-tanskalaista indietä

23.02.2016

Liima on yhtä kuin perkussionisti Tatu Rönkkö ja Efterklangista tutut Mads Brauer, Casper Clausen ja Rasmus Stolberg. Taiteilijaresidenssissä perustetun suomalais-tanskalaisen kokoonpanon voi sanoa olevan niin sanotusti lennossa, sillä ii-debyyttialbumin julkaisee 4AD ja bändi on kiinnitetty esimerkiksi Flow’hun.

Pitkäsoiton ensimmäinen single Amerika näki päivänvalon tammikuussa, nyt vuorossa on biisi nimeltä 513.

“513 oli vuosi, jolloin suuri kiinalainen runoilija Shen Yue (沈約) kuoli. Hänen runoistaan voi lukea ensimmäisiä vihjeitä peittelemättömästä erotiikasta klassisessa kiinalaisrunoudessa”, yhtye kertoo kappaleesta antaen esimerkkisäkeet:

Undoing her sheer gown without waiting to be urged,
Resting on the pillow till caresses find her.
Fearful that the one by her side is watching,
She blushes under the candle’s glow

Sekä levyarvio että haastattelu Liimasta löytyvät tuoreimmasta, Bowie-kantisesta Rumbasta, joka on lehtipisteissä nyt.

Liiman levynjulkaisukeikka on 31. maaliskuuta Helsingin Kuudennella linjalla.

Lisää luettavaa