Femmagaala tulee taas – kotimaisen musiikkimaailman despootti saanee palkinnon 99 prosentin todennäköisyydellä

24.02.2016

femma

”Vaikka artisti ei olekaan myynyt kybällä, voidaan se silti palkita Femmalla”, tokaisi aikoinaan nykyisin vaatimattomassa Helsingin kaupungin kulttuurijohtajan pestissä toimiva Stuba Nikula.

Siitä se idea sitten lähti, ja järjestyksessään peräti 13. Femmagaala järjestetään 5. maaliskuuta Virgin Oil Co.:ssa Helsingissä.

Arvokkaat ja vähemmän arvokkaat femmaraatilaiset päättivät tänä vuonna palkita muun muassa farkkuliivihevin tyylikkäimmät ja parhaat esiintyjät sekä oivimman musiikkiopuksen. Jumalasta seuraava -Femmasta käydään varmasti tiukka taistelu viiden Mikko Koivusipilän kesken, eikä myöskään nuorison suosimaa puhemusiikkia eli ns. ”räppiä” ole unohdettu.

Mukana on myös perinteiseen tapaan tuhansia ihmisiä uurnille mobilisoiva yleisöäänestys, johon voit osallistua osoitteessa www.femmagaala.fi. Kannattaa äänestää jo siksi, että kenties tänä vuonna yleisöäänestyksen voittaa jokin hyvä yhtye Kotiteollisuuden tai Turmion Kätilöiden sijaan.

Esiintyjät tämän vuoden gaalassa ovat silkkaa parhautta, hyvyyttä ja bestiyttä. Virgin Oilin lavalle nousevat omilla vuoroillaan Asa & Band, SOFA sekä Pertti Kurikan alter ego Kalevi Helvetti, jonka vampyyrihahmo syö tissiposkisia 69 Eyes -jäseniä iltapalaksi. Keikat ovat täyspitkiä.

Yleisön ja tuomariston raivokkaasta vastustuksesta huolimatta tapahtuman juontavat tänäkin vuonna ”räptähdet” Heikki Helastinen ja Musta-Pekkaruuska.

Kategoriat ja ehdokkaat löydät alta.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä. Liput 12/14e (Ennakko tiketti).

*

FEMMAGAALA
Kategoriat ja ehdokkaat 2016

FEMMA-FEMMA
The Hearing, Draama-Helmi, K-X-P, Saimaa, Aivovuoto/Khid

EP/LP-FEMMA
Likanen Etelä, Jukka ja Jytämimmit, Lasten Hautausmaa, Femme en Fourrure, Jess & The Ancient Ones

*****-FEMMA
Venior, View, Superfjord, Ulpu, Buutsi-T ja Lokit, Lake Jons

MESTA-FEMMA
Sideways, H2Ö, Bättre Folk, Möysän klubi, Spotify, Kalevatron

FARKKULIIVI-FEMMA
Speedtrap, Ranger, Santa Cruz, Blockbuster, Hard Action

DEEJII-FEMMA
Lasermehu, Sexdate, D.R.E.A.M, Teemu Keisteri, Cheap Thrills

KIRJA-FEMMA
Valtio Vihaa Sua, Amorphis, Kari Peitsamo – Rokkari ja saarnamies, Dave Lindholm – Tietenkin, 12 Tuumaa

JUMALASTA SEURAAVA -FEMMA
Mikko Koivusipilä, Mikko Koivusipilä, Mikko Koivusipilä, Mikko Koivusipilä, Mikko Koivusipilä

NIGHTWISH-FEMMA
Arttu Wiskari, Tuure Kilpeläinen, JVG, Haloo Helsinki, Aito Mäkki

KULTSA-FEMMA
Flow Festival, Svartin reissuet, Levykauppa Äx, Kimmo Valtanen, Dave Lindholm

RÄPÄYTYS-FEMMA
Överdog, Olari21, Monsp, 3rd Rail, PME Records

ÖRINÄ-FEMMA
Mörbit Vomit, Horna, Sotajumala, Dark Buddha Rising, Oranssi Pazuzu

MAITOJUNA-FEMMA
Anna Abreu, Redrama, Leo (Face of God), Indica, Gracias

Lisää luettavaa