Foo Fighters aloitti Suomeenkin saapuvan kesäkiertueensa – sähköt katkaistiin kesken keikan

31.05.2017

Foo Fightersin festari- ja areenaesiintymisiä sisältävä kiertue alkoi sunnuntaina Kalifornian Bottlerock-festivaalilta. Pääesiintyjänä soittaneen yhtyeen keikka sujui hyvin loppumetreille asti, mutta järjestäjätaho katkaisi sähköt kesken Everlong-kappaleen.

Festivaali on NME:n mukaan aiemmin saanut lähialueen asukkailta valituksia ylittyneistä soittoajoista, joten moiseen ratkaisuun päädyttiin kellon lyötyä kymmenen.

Fanit jäivät nuolemaan näppejään, sillä settilistalla olisi Everlongin jälkeen ollut vielä For All the Cows sekä tulevan albumin biisi The Sky is a Neighborhood.

Foo Fightersin seuraava esiintyminen on 16.6. Reykjavikissa Secret Solstice -festivaalilla ja sitten onkin vuorossa Helsingin Rock the Beach 19.6. Odotamme mielenkiinnolla, miten islantilaisyleisö ottaa uuden biisin vastaan.

Alla video keikan keskeytyksestä sekä sen alla The Sky is a Neighborhood -kappaleen akustinen ensiesitys hyväntekeväisyystapahtumassa aiemmin tässä kuussa.

Lisää luettavaa