Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkins näyttelee Iggy Popia uudessa leffassa

06.06.2012

Hawkins tekee näyttelijädebyyttinsä New Yorkin legendaarisesta punk-klubi CBGB:stä kertovassa leffassa.

Kuvat: Last.fm

Vuonna 1973 perustettu CBGB-klubi New Yorkissa oli nimeltään lyhenne sanoista Country, BlueGrass ja Blues. Klubi olikin alunperin tarkoitettu nimensä mukaisten musiikkityylien esityspaikaksi, mutta klubista kehittyi sen sijaan keskipiste ja kokoontumispaikka amerikkalaisille punk- ja new wave -bändeille.

Klubilla soittivat tuohon aikaan muun muassa Ramones, Misfits, Television, Blondie, Talking Heads, Patti Smith ja The Dead Boys. 1980-luvulta alkaen CBGB muotoutui etenkin paikallisen hardcore punkin kehdoksi, ja klubin hc-illoista nousivatkin kuuluisuuteen muuan muassa Bad Brains ja Beastie Boys.

CBGB suljettiin vuonna 2006.

Nyt legendaarisesta klubista aiotaan tehdä elokuva, joka kantaa ytimekkäästi nimeä CBGB.

Elokuvan ohjaa Randall Miller ja leffan kuvaukset alkavat kesän aikana.

Leffaan on pestattu punk-ikoni Iggy Popin rooliin Foo Fighters -rumpali Taylor Hawkins, joka hyppää melkoisen suuriin saappaisiin elokuvadebyytissään.

Patti Smithiä esittää näyttelijätär Mickey Summer. Blondien Debbie Harrya tulkitsee Malin Åkerman, joka esiintyy muuten myös Tom Cruisen kanssa tulevassa Rock of Ages -tukkametallileffassa.

Alan Rickman näyttelee CBGB-omistaja Hilly Kristalia ja Harry Potter -tähti Rupert Grint The Dead Boys -yhtyeen Cheetah Chromea.

Lisää luettavaa