Franz Ferdinand on ryhdistäytymässä – bändiin liittyi kaksi uutta jäsentä ja seuraava levy on tekeillä

20.05.2017

Franz Ferdinand joutui rekrytoimaan uusia jäseniä, kun perustajäseniin kuulunut kitaristi Nick McCarthy jätti yhtyeen viime vuonna 14 soittovuoden jälkeen.

Nyt bändiin on liittynyt kaksi uutta jäsentä: Dino Bardot ja Julian Corrie.

Myös Miaoux Miaoux nimellä tunnettu Corrie tuo bändiin varmasti tuoretta näkökulmaa. Corrie on oman elektronisen musiikkinsa lisäksi kunnostautunut remixien saralla esimerkiksi yhtyeiden kuten CHVRCHES ja Belle & Sebastian tuotannon kanssa.

Nyt Franz Ferdinand suuntaa Pohjois-Amerikan kiertueelle ja myös uusi levy on suunnitteilla. Varsinaisia julkaisupäiviä ei ole vielä tarjottu. Edellisestä levystä on aikaa jo lähes neljä vuotta.

Lisää luettavaa