“Mikä synkkyys? Minä en koe sitä ainakaan yhtään synkäksi”, Lasten hautausmaan Kristiina Vaara sanoo kuulostaen aidosti hämmästyneeltä.
“Etkö näe siinä mitään valoa tai lohdullisuutta?” hän kysyy. En oikein saa sanaa suustani.
Eikö Lasten hautausmaa olekaan synkkä? Ainakin se on suosittu adjektiivi yhtyeen musiikkia kuvatessa. Muita usein käytettyjä sanoja ovat melankolinen, surullinen ja lohduton. Yhtyeen levy-yhtiön tiedotteessa puhutaan “pimeydestä vyöryvästä uudesta aallosta”.
Niin, ja se nimi – Lasten hautausmaa.
Nimen yhtye on ottanut Aapeli Kissala ja Antipatian kappaleesta, jonka se myös versioi nimettömällä debyytti-ep:llään. Alun perin vuonna 1981 suomalaista punkia ja uutta aaltoa sisältäneellä Propaganda-ep-nimisellä kokoelmalla julkaistu kappale on kuin teollisen vallankumouksen grimmiläisestä painajaisesta.
Se kertoo tehtaanjohtajasta, joka vie lapsia pakkotyöhön hiilikaivoksiin ja hautaa lopulta heidän nääntyneet ruumiinsa tehtaan takana sijaitsevalle hautausmaalle. Laulun kertoja rukoilee äitiä hakemaan hänet pois, koska “saduissakin kiltit lapset aina pelastetaan”. Toivoa pelastuksesta kappaleessa ei juuri anneta.
Laulaja Kristiina Vaaran ja kitaristi-laulaja Tuomo Mannosen omat kappaleet lipuvat samoissa tummissa vesissä. “Ympärillä vain tyhjää ja pimeää / ennen kuolemaa onko elämää?”, kysyy ep:n avaava Kiputyttö. Naulat-kappaleen painajaisvisiossa kertoja ei saa huoneensa ovea kiinni sinne pyrkiviltä tunkeilijoilta. Nauloja hakataan kylkiluihin ja vedetään pihdeillä pois. Piru rakentaa kynnenpaloista venettä.
Mutta kuten kaikki Joy Divisioninsa ja Mana Manansa kuunnelleet tietävät, synkkä musiikki tuo mukanaan kuitenkin enemmän lohtua kuin ahdistusta. Tämä on myös Vaaran ja Mannosen mielessä, kun he kieltävät yhtyeensä synkkyyden.
“Toivoisin, että musiikkimme koettaisiin enemmän lohdullisena. Itse ainakin koen sen niin”, Vaara sanoo.
Kappaleidensa syntyä Vaara ja Mannonen eivät joko pysty tai halua selittää. Ehkä se on heille itselleenkin vähän mysteeri. Ne “vain jotenkin syntyivät” ja heidän musiikistaan “on vain tullut tuollaista, mitä se on”.
Lasten hautausmaan syntytarinakin on hyvin arkipäiväinen. Vaaran Vaarallista-yhtye versioi Kytänsoittajien kanssa tehdyllä split-singlellä Mannosen bändin Kivesveto Go Gon Äiti hei -kappaleen. Vaara ihastui kappaleen sanoihin ja halusi tavata niiden kirjoittajan.
Yhden Kivesveto Go Go -keikan jälkeen tähän tuli tilaisuus.
“Menin vaan tervehtimään Tuomoa. Sitten tutustuttiin ja keksittiin, että aletaan tehdä biisejä.”
Nuo biisit nauhoitettiin Kivesveto Go Gon treenikämppästudiolla ja niistä tuli Lasten hautausmaan debyytti-ep, joka julkaistiin viime syksynä digitaalisessa muodossa ja alkuvuodesta vinyylinä.
Itse ep:ssä ei kuitenkaan ollut mitään arkipäiväistä. Mystinen ja melankolinen levy sopi viime talven loputtomaan syksyiseen pimeyteen kuin rasvattu köysi ja partaterä. Ajoitus ei kuitenkaan ollut yhtyeen ainoa vahvuus. Lasten hautausmaa kuulosti alusta asti niin valmiilta, että se tuntui heti osalta suomalaisen melankolisen vaihtoehtomusiikin ylvästä perinnettä.
Vaikka Lasten hautausmaan yhteydessä useimmiten mainitaan Mana Mana (“olemme molemmat kuunnelleet ihan hirveästi”) ja Noitalinna huraa! (“ei oikeastaan olla kuultu kuin muutama biisi”), kuulostaa yhtye hyvin omaleimaiselta. Sen musiikissa tyylilajit surisevasta kitarapopista kansanmusiikkiin surevat sopuisasti saman arkun äärellä.
Keväällä ilmestyy Lasten hautausmaan ensimmäinen pitkäsoitto. Vaaran ja Mannosen mukaan levy tulee sisältämään kahdeksan kappaletta, joista vain Iho, hiukset ja luut löytyy ep:ltä. (Päivitys: Eilen tulleen tiedotteen mukaan koko ep on levyllä bonuksena. – Verkkotuottaja huom.)
“Sekin on soitettu ja sovitettu uudestaan”, Vaara lupaa. Mannosen mukaan levystä tulee monipuolinen:
“Kappaleet ovat keskenään hyvin erilaisia. Särökitaroita on tullut mukaan lisää. Mukana on poppia, kansanlaulua ja rokkibiisikin.”
Varsin valoisalta siis vaikuttaa. Minkälaisena Vaara ja Mannonen itse näkevät Lasten hautausmaan tulevaisuuden?
“Mahdollisimman synkkänä”, Vaara sanoo madaltaen ääntään dramaattisesti.
Ja nauraa iloisesti päälle.
Haastattelu on julkaistu Rumbassa 2/15.
