”Haluan tällä biisillä sanoa niille, että ne on täydellisiä just sellaisena kuin on” – Juno omistaa uuden kappaleensa lapsilleen

Juno julkaisee uuden albumin marraskuussa.

20.10.2019
Juno julkaisi perjantaina uuden singlen Älä muuta mitään, jolla feattaa la haka. Kappaleelle julkaistiin samalla myös musiikkivideo, joka on kuvattu Bengtskärin majakkasaarella Turun saaristossa. Kappaleen voit kuunnella musiikkivideon kanssa täältä.
Artisti kertoo omistavansa kappaleen lapsilleen:

”Älä muuta mitään -biisin stoori on tosi yksinkertainen: halusin tehdä ja omistaa biisin mun lapsille. Haluan tällä biisillä sanoa niille, että ne on täydellisiä just sellaisena kuin on”

Juno julkaisee uuden albuminsa 15. marraskuuta. Artistin kaikkiaan kuudes sooloalbumi on nimeltään Katumuksen sakramentti ja se sisältää myös aiemmin julkaistut singlet Sulle ja sulle feat. Tono Slono”, Katumuksen sakramentti feat. LEO, Tyhjää feat. Jenna Alexa, Hätäraketteja feat. Rosi, Onnellinen ja Vaikutuksen alainen.

Juno ilmoitti julkisesti lopettavansa uransa musiikin parissa vuonna 2017, mutta kollegoiden tuki sai hänet lopulta jatkamaan:
”Vuonna 2017 oli sellanen fiilis, että mä en enää halua enkä pysty tehdä musaa. Ja päätinkin olla tekemättä musaa. Sit jossain vaiheessa kun kuuntelin muiden artistien biisejä, tuli sellanen olo, et mähän tarviin tota. En mä pysty olla ilman. Onhan tää nyt maailman siisteintä hommaa, vaikka toisinaan tosi raskasta”, Juno kertoo.

Lisää luettavaa