Harvapa olisi uskonut, että Metallica-klassikon surf-versio voisi olla oikeasti kova

20.09.2014

Mutta lo and behold: Killjoy & The Cutthroats hoitaa homman.

Teksti: Saku Schildt, kuvassa: Metallica

Isot propsit tälle viritykselle. For Whom the Bell Tollsin ei ihan äkkiseltään uskoisi kääntyvän ansiokkaaksi rautalankaversioksi, mutta taas nähdään, ettei luulo ole tiedon väärti.

Killjoy & The Cutthroats -niminen kokoonpano kääntää biisin sellaiseen muotoon, että versio olisi ihan kotonaan Pulp Fictionin soundtrackilla. Yhtyeen Bandcamp-sivuilta löytyy versiot myös Megadethin ja Anthraxin biiseistä, joten vierailepa siellä katsomassa, olisiko orkesterilla tarjota muutakin hauskaa. Hyvä!

Lisää luettavaa