Herra Ylppö perusti uuden yhtyeen – ensimmäinen single kuultavissa tällä viikolla

Tässä on Herra Ylppö & Ex.

16.09.2019

Maj Karman ja Ihmiset-bändinsä nokkamies Herra Ylppö on pystyttänyt uuden yhtyeen.

Uuden Herra Ylppö & Ex -kokoonpanon muodostavat Ylpön lisäksi Joel Attila ja Hamid Moeini. Ensimmäinen single, Parisängyn lakanat, näkee päivänvalon perjantaina 20. syyskuuta. Single on myös esimakua tulevalta Lovi-debyyttialbumilta, jonka kappaleiden on kerrottu puivan eroa ja sen eri vaiheita. Albumin julkaisupäiväksi on annettu 7. helmikuuta 2020.

Herra Ylppö on kommentoinut levy-yhtiö Vallila Music Housen kanssa julkaistavaa levyä seuraavin sanoin:

”Mutta ei tämä ole katkera tilitys, vaan toiveikas selviytymistarina. Elämäni kauheimmat vaiheet synnyttivät urani kauneimmat laulut. Vihan jätin pois. Se on onneksi aina ohi menevä tunne. Ei sellaista halua tallettaa jälkipolville. Tämä on pop-albumi, urani ensimmäinen.”

Lisää luettavaa