Hittikaruselli 3/12: Karri Koira & Ruudolf, Yournalist, The Rasmus, Spiritualized, Rufus Wainwright…

07.04.2012

The Rasmus: I’m a Mess
The Rasmus on siirtynyt vaihteeksi Universalin artistiksi ja palaa kuvioihin kevennettynä versiona itsestään. Uudella singlellä edellisten levyjen mukagoottilaisuuden on korvannut Laurin soololevyn kuuloinen tanssirock. Cd-painoksen kansikuva voisi tuskin näyttää enempää hiustuotemainokselta.

TF: Tämähän kuulostaa aika paljon Laurin soololta.

SK: Kyllä, samoin kuin The Killersin Humanin eurodiskoilulta. Tämä on Rasmuksen mittakaavalla positiivinen juttu. Myös siksi, että niitä kammottavia feikkigoottipiirteitä on feidattu. Ne ei minun mielestä toimineet yhtään.

TF: Rasmus oli aloittaessaan lukiohippeinä ihan auringonkukkabändi. Siksi en ikinä ostanut niiltä sitä goottijuttua myöhemmin. Tämä Rasmuksen ja Laurin maneerisuus häiritsee minua aika paljon. Toki se kuulostaa ihan Rasmukselta, mutta se on samaan aikaan juuri se piirre, mistä en erityisesti pidä yhtyeessä.

SK: Rasmushan on opportunisteja jos jotkut. Mutta minusta opportunistisuus pukee aina pop-yhtyettä, jos niillä on biisit, joilla oikeuttaa se.

TF: Nahanluominen, vaikka se olisi kuinka läpinäkyvää tai jopa epätoivoista, on tosiaan aina parempi kuin se, että jämähtää johonkin juttuun, joka ei alun perinkään ollut kovin hyvä.

SK: Oli kauhean nolo siirto niiltä oli ottaa viime levylle Desmond Child säveltämään. Oltiin asialla yli kymmenen vuotta liian myöhään, eikä oikeasti tajuttu, kuka tänä päivänä hittejä tekee. Se olisi pitänyt olla mieluummin joku Linda Perry.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla:

Lisää luettavaa