Hittikaruselli 4/12: Lapko, Garbage, Jippu, Gossip, Rättö ja Lehtisalo…

Jaa Facebookissa
Kuva: Hittikaruselli ei pysähdy koskaan, ei edes vappuna! Tällä kertaa päätoimittaja Fiilinin kanssa pistää uusia kappaleita halki, poikki ja pinoon avustaja Oskari Onninen. Kuva: Nicole Maria Winkler / Fullsteam Jippu: Väärinpäin lentävät linnut Syvien tunteiden tulkki ja villasukkien ongelmakäyttäjä on tehnyt epäilemättä uransa synkimmän laulun. Saa nähdä, jatkuuko angsti-iskelmä myös toukokuussa julkaistavalla kolmannella, singlen nimeä kantavalla albumilla. TF: Jos on alkujaan höpöhöpö-pop-artisti, niin onhan se tavallaan hienoa, jos pyrkii nousemaan siitä uudelle tasolle. Mutta jos tämä on se taso, jolle tullaan, niin olisi voinut pysyä sittenkin hömpässä. En haluaisi, että tavalliset pop-musiikin kuulijat alistetaan näin synkälle ja masentavalle tunnelmalle. Jos tällainen soisi radiossa kaikki päivät, mitä ihmiset ajattelisivat? OO: Luin jo etukäteen, että Jippu aikoo mennä syvissä vesissä uudella levyllään. Silti tämä onnistui yllättämään, että näin pohjalla mennään. Aikuisen naisen angstia. Odotan jo kauhulla sitä, kun Jippu on 15 vuotta nykyistä vanhempi ja tekee tätä samaa kamaa keski-iän perspektiivistä. Tämä on Jipun oma Joutsenlaulu. TF: Mutta sekin on radiosoittokelpoinen. Tämä ei. Tämän tahdissa ihmiset alkavat tehdä itsemurhia. Beach House: Myth Baltimoren unipop-kaksikko on hyvässä vedossa. 15. toukokuuta julkaistavan Bloom-albumin ennakkomaistiainen nostatti Rumban raadissa vertauksia yllättäviin suuntiin. OO: En osaa hahmottaa, miksi Beach House tekee tämän musiikin näin oikein, mutta vaikkapa Memoryhouse ei tee. TF: Koska niiden talo on muistissa eikä rannalla? Kuinkahan monta house-, beach- ja memory-liitännäistä bändin nimeä tulemme vielä näkemään? OO: Sävellys ja soundi ovat pysyneet tosi tuttuina, mutta silti tämän edessä voi vain olla hymyilevänä pallona. Olen hirveän tyytyväinen. TF: Kuuntelen tämäntyylisiä unipop-bändejä tosi mielelläni – vaikka tiedostan, että tämä on juuri se soundi, miltä kaikkien pitää nyt kuulostaa. Siinä ei ole mitään pahaa. On hyvä, että on se yksi soundi. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Lapko: Love is Sick and Wrong Myös Lapko tekee paluuta levyrintamalle. 9. toukokuuta julkaistavan konseptilevyn nimi on ΓΟΛΕ. Sen, kuinka tuon nimen haluat sanoa levykaupan tiskillä, jätämme omalle vastuullesi. O: Aloin kuunnella Lapkoa silloin, kun oli se pahin paskapaita-buumi. Se oli silloin hirveä guilty pleasure. Debyytti oli kamalan huono, pian teinitytöt löysivät bändin ja sitten se oli pilalla. Sen jälkeen ne vasta alkoivat tehdä hyvää musaa. TF: Diggaan Lapkosta popeimmillaan. Onhan tämä kaltaiselleni sunnuntai-lapkoilijalle aika haastava biisi. Erikoiset ja vaihtuvat tahtilajit – siinäpä asia, joka vieraannuttaa minut. Rumpali myllyttää tuplabassareita kuin viimeistä päivää, ja Ville Malja herkistelee päälle. OO: Se kontrasti minua Lapkossa viehättääkin eniten. Ville Malja on tulkitsijana niin ohut ja hauras, että se luo musiikkiin koko ajan yhden ääripään, jonka taustalla voi tapahtua mitä vain. Mutta tämä kestää kuusi minsaa ja sisältää paljon turhaa progeilua. Hyvä biisi on vähän pilattu suorittamisella. Tämä on juuri sitä, että ensin haukumme bändejä varman päälle pelaamisesta, ja sitten kun ne tekevät jotain muuta, sanomme, että olisi ollut parempi poppina. TF: Kompastumme omaan nokkeluuteemme. On joka tapauksessa kiva, että bändi hätkähdyttää ihmisiä julkaisemalla levyn maistiaisena jotain näin järkälemäistä. OO: No mitä Lapko tekee Placebon keikalla? Äänittää uutta levyä. Nyt voisi kysyä, mitä Placebo tekee Lapkon keikalla. Gossip: Perfect World Indietanssittaja Gossip on päättänyt tarttua paluusinglellään Pat Benatarin ja Stevie Nicksin jalanjäljissä kulkevaan stadionrock-diskoon. Onko tässä kuuman AOR-kesän 2012 voimahitti? TF: Toisen laulajan kanssa tämä voisi olla yhdentekevä, mutta Beth Ditto on niin kova. Diskodiiva eksyneenä indieyhteeseen. OO: Beth Ditton taitavuus laulajana ja tulkitsijana kärsii hirveästi siitä, että sillä on niin vahva ulkopuolinen status. Kukaan ei keskity olennaiseen. Sinänsä hauskaa, että Gossip on muuttunut tällaiseksi, kun se oli syntyessään jatketta rriot grrl -hommille. Kapina on kadonnut. Se ehkä näkyy vielä, mutta se ei kuulu yhtään. Enkä tarkoita, että missään AOR-johdannaisessa voisi olla minusta mitään pahaa. TF: Ajattelin, että Gossip muuttuisi enemmän diskoksi, mutta eipä se nyt näytä menevän ihan niin. Enemmän nämä ovat menossa kohti stadioneita. Hieno AOR-biisi, mutta tuleeko nirppanokkainen indieyleisö tajuamaan sitä? Vai pidetäänkö sitä lopulta vain paskana mainstreamina? OO: Varmasti pidetään. Ironandwinet ja boniverit ovat kylväneet hirveästi AOR-soundia kaikkialle, mutta AOR ei ole hirveästi nostanut profiiliaan. Ei tämä uusi meno ole ainakaan vielä saanut nuorisoa ostamaan Ebaysta kasoittain America-yhtyeen levyjä. Pää kii: Kalifornia Dreamin’ Kakka-hätä 77 on kuollut, eläköön Pää kii! Teemu Bergmanin uusi kokoonpano avaa pelin upealla biisillä, jossa on kaunis sanoma. OO: Teemu Bergmanin sävellyksen tunnistaa aina. Se on ehkä maneeri, tai sitten sillä on vain ihan oma tyyli säveltää. TF: Perinnetietoinen biisihän tämä on. Genren toimivimmat kikat on hyvin hallussa taustalauluja myöten. OO: Jännää, miten Bergmanista on luotu sellainen suomipunkkarin arkkihahmo, vaikka siinä olisi ainesta Suomen Nathan Williamsin kaltaiseksi slacker-tyypiksi. Minua kiinnostaa hirveästi, missä ovat Suomi-slackerit. Ne, jotka katsovat koko päivän Sopranosia ja käyvät välillä lähibaarissa kaljalla. Se olisi lähempänä Bergmania. TF: Tämä biisihän nyt on vain hyvää rockia. Tai poppia, mutta sloppyna punkkisovituksena. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Rättö ja Lehtisalo: Le Mans ”The hardest working men in Finnish music business” ovat täällä taas! Kuuntelemme uuden Matematiikkaa-albumin autoiluaiheisen maistiaisbiisin. OO: Alku on puhdasta neroutta, kun Rättö lausuu ensimmäisen Le Mansin kaikkien voittajien nimet. Ihanaa luettelomaisuutta. M.A. Nummiselle terveisiä. TF: Miten voikaan noin suora soitto groovata noin paljon? Tempo menee tuhatta ja sataa, mutta silti rytmi on ilmava. OO: Rättö oikein makustelee noita äänteitä. Loppukliimaksi kuulostaa siltä kuin Rättö nousisi ilmaan ilmapalloilla. Lyriikoita seuraamalla olisi voinut selvitä, kertaako se koko Le Mansin historian viidessä minuutissa. Jos näin on, se parantaa tätä entisestään. TF: Epätyypillinen aihevalinta, jopa Rätön ja Lehtisalon mittarilla. Xysmalla on myös kappale nimeltä Le Mans. Sekin on hieno, ja siinäkin on autojen ääniä. Garbage: Blood for Poppies Garbage on seuraavana 1990-luvun alternative-bändinä ryöstämässä omaa perintöään. Johtosingle ei lupaa paljoa, mutta miltä paluulevy Not Your Kind of People kuulostaa, se selviää 14. toukokuuta. TF: Tässä olisi voinut olla ainekset tanssibiisiin, mutta kammottavat kitarat pilaavat mahdollisuuden. Biisihän on aika Britney-henkinen. Ajatus, että Garbage haluaisi kuulostaa 2010-luvun radiopopilta, kuulostaa aika kauhealta. OO: Tämä kuulostaa tavallaan jotenkin tosi suomalaiselta. Ja Shirley Mansonin karvamekko on selvästi Cybershopista ostettu. TF: Ongelman ydin on se, ettei Garbage ole bändi, vaan joukko studioteknikkoja ja -muusikoita. Niillä on ollut irtonaisia biisiaihioita pöytälaatikossa, ja ne ovat koostaneet niistä tällaisen. ”Täällä keskeneräisten kansiossa olisi tällainen aika tarttuva säkeistö ja aika hyvä kertsi. Raahaan näitä tähän aikajanalle, ja meillä on biisi.” Mutta osat ovat ihan eri paria keskenään. Siirrytään vähän alakuloisesta tunnelmasta euroshopper-päissään hyppimiseen. OO: Tosin kukaan ei tätä es-päissään hypi. Eikä kukaan naura matkalla pankkiin. Lähinnä ihan kunniakasta perintöä tahraillaan vauhdikkaasti. Pahimmassa tapauksessa porukka ei lähde edes keikalle, kun ne kuulevat tämän. Artikkeli on julkaistu Rumbassa 4/12.

Hittikaruselli ei pysähdy koskaan, ei edes vappuna! Tällä kertaa päätoimittaja Fiilinin kanssa pistää uusia kappaleita halki, poikki ja pinoon avustaja Oskari Onninen.

Kuva: Nicole Maria Winkler / Fullsteam

Jippu: Väärinpäin lentävät linnut

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Syvien tunteiden tulkki ja villasukkien ongelmakäyttäjä on tehnyt epäilemättä uransa synkimmän laulun. Saa nähdä, jatkuuko angsti-iskelmä myös toukokuussa julkaistavalla kolmannella, singlen nimeä kantavalla albumilla.

TF: Jos on alkujaan höpöhöpö-pop-artisti, niin onhan se tavallaan hienoa, jos pyrkii nousemaan siitä uudelle tasolle. Mutta jos tämä on se taso, jolle tullaan, niin olisi voinut pysyä sittenkin hömpässä. En haluaisi, että tavalliset pop-musiikin kuulijat alistetaan näin synkälle ja masentavalle tunnelmalle. Jos tällainen soisi radiossa kaikki päivät, mitä ihmiset ajattelisivat?

OO: Luin jo etukäteen, että Jippu aikoo mennä syvissä vesissä uudella levyllään. Silti tämä onnistui yllättämään, että näin pohjalla mennään. Aikuisen naisen angstia. Odotan jo kauhulla sitä, kun Jippu on 15 vuotta nykyistä vanhempi ja tekee tätä samaa kamaa keski-iän perspektiivistä. Tämä on Jipun oma Joutsenlaulu.

TF: Mutta sekin on radiosoittokelpoinen. Tämä ei. Tämän tahdissa ihmiset alkavat tehdä itsemurhia.

Beach House: Myth

Baltimoren unipop-kaksikko on hyvässä vedossa. 15. toukokuuta julkaistavan Bloom-albumin ennakkomaistiainen nostatti Rumban raadissa vertauksia yllättäviin suuntiin.

OO: En osaa hahmottaa, miksi Beach House tekee tämän musiikin näin oikein, mutta vaikkapa Memoryhouse ei tee.

TF: Koska niiden talo on muistissa eikä rannalla? Kuinkahan monta house-, beach- ja memory-liitännäistä bändin nimeä tulemme vielä näkemään?

OO: Sävellys ja soundi ovat pysyneet tosi tuttuina, mutta silti tämän edessä voi vain olla hymyilevänä pallona. Olen hirveän tyytyväinen.

TF: Kuuntelen tämäntyylisiä unipop-bändejä tosi mielelläni – vaikka tiedostan, että tämä on juuri se soundi, miltä kaikkien pitää nyt kuulostaa. Siinä ei ole mitään pahaa. On hyvä, että on se yksi soundi.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: