Hittikaruselli 6/12: Serj Tankian, Heli Kajo, Deadmau5, Costello Hautamäki, Aikakone…

Jaa Facebookissa
Kuva: AOR:n ystäväksi profiloitunut päätoimittaja Teemu Fiilin ja Erasure-popista pitävä Jami Järvinen sulivat Serj Tankianin heavy-rytyytykselle. Jo on aikoihin eletty. Kuva: Warner Kuuntele biisit niiden nimeä klikkaamalla! Deadmau5: The Veldt feat. Chris James Amerikkalaisen elektronisen tanssimusiikin suurnimi Deadmau5 astuu uudella singlellään rohkeasti popin puolelle. The Veldt perustuu Ray Bradburyn samannimiseen novelliin 1950-luvulta – triviaknoppi, jota Hittikaruselli-kaksikkomme ei suinkaan tiennyt. TF: Kukahan mahtaa olla Chris James, joka tässä laulaa? Tyypillä on niin geneerinen nimi kuin vain olla voi. Mutta sillä on vähän Bryan Adamsin raspia äänessään. JJ: Hävytön plagiaatti. En vain saa mitenkään päähäni, mistä biisistä. Kasaria, ysäriä? Aivan kuin Robert Miles olisi yritetty tuoda tähän päivään. TF: Nämä samat soinnut on noin miljoonassa biisissä, mutta myös laulumelodia on jostain tosi tuttu. JJ: Deadmau5 on kyllä aiemmin piirtynyt mieleen omaperäisempänä artistina. Tämä biisi on tosi tyhjänpäiväinen. Tässä pyöritellään näitä paria melodiaa, eikä paljon mitään muuta tapahdu. Suvantokohdassa ollaan rakentavinaan jotain jännää ja hienoa c-osaa, mutta sellaistakaan ei tule. Eikä sanojakaan ole kirjoitettu kuin nimeksi. Vai muistatko enää ollenkaan, mitä tässä kappaleessa laulettiin? TF: Jotain ”The world is a better place” -soopaa? Onko ”Veldt” saksaksi maailma? Minusta tuntuu, että Deadmau5 ei ole halunnut vierailevan laulajan nousevan liian tärkeään osaan. Ettei hän jäisi itse varjoon. JJ: Maailma, Welt, kirjoitetaan w:llä. Veldt ei kai tarkoita mitään. TF: Niin, tärkeintähän on, että se kuulostaa amerikkalaisen korvissa jännittävän eurooppalaiselta. Kun tehdään kerran amerikkalaisille ”jännittävää ja eurooppalaista techno-musaa.” Aikakone: Historiaan 1990-luvun paluuta ei voi pysäyttää. Nyt saamme takaisin kotimaisen dancen suurimman ja kauneimman, joka on karistanut matkan varrella sen dancen. Hyvä Maki! Hyvä Sani! Hyvä... No, ne kaksi muuta tyyppiä. JJ: Tämä on synkkää kamaa. Ihan oikeaa, keski-ikäistä iskelmää. TF: Ei kyllä kuulosta siltä samalta Aikakoneelta kuin silloin muinoin. Missä on dance? Missä on se kupliva ilo? JJ: Onko tässä nyt ihan alkuperäinen kokoonpano? Olen aina ihmetellyt, että kun Maki tekee biisit ja Sani laulaa, niin mikä niiden Veeran ja Alexin osa oikein on tässä bändissä. TF: Jotain Sanin soololevyjä kuulleena muistelisin, että ne kuulostivat juuri tällaiselta. Maki on kuitenkin ollut aiemmin tänä vuonna liekeissä, se on tehnyt sekä Frontside ollien ja Kuuden vuoden kuuliaisuuden. Olisin odottanut siltä aika paljon enemmän paukkuja Aikakoneen paluusinglelle. JJ: Kuuden vuoden kuuliaisuus. No, joo. Se pitäisikin julkaista. Ja Frontside Ollie oli ihan hauska ralli. Kyllä tästä sen vanhan Aikakoneen pystyy tunnistamaan jostain taustalauluista ja nostatuksista. Nyt on vain väärä biisi julkaistu väärään aikaan. Ei kukaan halua näin ahdistunutta paluuta kuulla vuosien jälkeen. TF: Reilusti on tuota aika-tematiikkaa sanoissa: ”aikaa ei voi pysäyttää” ja ”muistoissa matkaan vuosien taa”, ja siihen malliin. JJ: Kauhean masentava teksti. Kertoo siitä, kuinka me kaikki vanhenemme, ja miksemme saman tien vain valmistaudu odottamaan kuolemaa. Melankolista iskelmää, Jamppa Tuomista. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Serj Tankian: Figure It Out System of a Down -laulaja aktivoituu jälleen uuden soololevyn merkeissä, mutta kiinnostaako ketään? Ehkä ei, mutta raatimme löytää silti Armenian crossover-metalli-lahjan uudesta biisistä paljonkin hyvää. Harakiri-albumi ilmestyy 10. heinäkuuta. TF: Tässä on sellaista positiivisuutta, mitä metallissa hyvin harvoin nykyään löytyy. Tosin tämä kuulostaa muutenkin enemmän 1990-luvun alun Faith No Morelta ja Primukselta kuin miltään tämän päivän metallilta. JJ: Nyt kun sanoit, niin totta, heti tuli mieleen Faith No More ja kaikki muut Mike Pattonin projektit. En minäkään yleensä kuuntele paljoa metallia, mutta tällaista voisin kuunnellakin. TF: Tuplabassarit kruunaavat biisin. Olen kasvanut thrash metalin parissa, joten niistä tulee heti kotoisa ja lämmin tunne. Mutta Serj Tankianillahan on lisäksi aina jotain poliittista agendaa mukana. En tosin aivan tarkkaan tiedä millaista, kun en ole ikinä kauheasti seurannut häntä. JJ: Jos harjoittaisin lenkkeilyä – mitä en tee – niin tällaista haluaisin kuunnella juostessani. Välillä paahdetaan täysillä, ja sitten tulee tuollaisia hauskoja ja yllättäviä puhekohtia. TF: Joissa hoetaan ”no bullshit”, mikä on minusta hauskimpia ilmaisuja. Tuntuu silti siltä, että Serjin suosio laskee aina tosi radikaalisti sen jälkeen, kun hän tekee soololevyn. Kansa tuntuu vaativan System of a Downin lopullista paluuta, mutta yhtye vain kiusaa palaamalla välillä tekemään jonkun kiertueen. Flegmaatikot: Näijjoo 10 vuotta on pitkä aika, etenkin suomirapin ajanlaskussa. Niin kauan ehti kuitenkin vuonna 2002 hajonnut mansehop-kolmikko Flegmaatikot olla poissa, kunnes kokoonpano ymmärsi palata takaisin. 13. kesäkuuta julkaistavan 931-albumin riemukas ensisingle sai raatimme likimain polvilleen. TF: Tämä on niin puhdasta 1990-lukua. Pystybassolinja tuo mieleen ihan Beastie Boysin. Sitten löytyy KRS-Onen Sound of Da Policen ”woop woop” -huuudot. Ja milloin olet viimeksi kuullut ihan oikean skrätsisoolon? JJ: Ja siellähän on myös House of Painin hirnunnat! Hienoa! Ei ole kauheasti yritetty edes keksiä mitään uutta sanoituspuolella. Perusjätkien perusläppää siitä, kun juodaan kaljaa Kalevassa ja herätään Tesomassa. Mutta tässä on silti niin paljon enemmän kuin juntti-manseräpissä. Alussa toi kaveri kuulostaa kyllä ihan Kummelin Matti Näsältä. ”Näijjoota” hoetaan niin monta kertaa, että pian olisi mennyt hermot. Mutta ei mennyt. TF: Rakastan tällaista perusräppiä, missä on vain hyvä biitti ja räpätään päälle. Tässä on Tampere niin syvällä, ettei niiden edes tarvitse puhua Tampereesta. Sen kuulee niin selvästi jo puolikkaassa tavussa. JJ: Tampereella ei ole takuulla Comptonia, mutta ei sitä kaivatakaan. Tai mitään muutakaan vaarallista paikkaa. Mutta tässä on silti palattu amerikkalaisjuurille. Biisi on niin vanhaa koulukuntaa, että se kuulostaa tuoreelta. Melkein kaikki muu suomiräppihän on muuttunut junttidiskoksi. Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: Heli Kajo: Jos mä kuolen nuorena Television Iholla-sarjassa kokonaisen tuotantokauden verran mainosaikaa saanut Heli Kajo on uusin lisäys höyhenenkevyiden julkkispoppareiden rivistöömme. Jippumaisen Heli Kajon debyyttilevyn uusin single kuulostaa, no, hyvin jippumaiselta. JJ: Kääk! Olen pyrkinyt välttämään tällaisia helikajoja televisiossa viimeiseen asti. Nyt en näköjään enää onnistu. Mutta tämän artistin perusteella näyttää melko varmalta, että Viidakon tähtösiin löytyy osanottajia myös tulevilla tuotantokausilla. TF: Heli Kajon levy kannattaa kyllä kuunnella, se saattaa olla hyvinkin tulevaisuuden camp-klassikko. Tämänkin kappaleen lyriikka on melkoista dadaa. JJ: Jumalaan – humalaan -riimiparia ei ole kukaan tainnut kehdata käyttää sitten Anssi Kelan Nummela-levyn. Mutta ollaan nyt onnellisia, kun Suomi on viimeinkin saanut Paris Hiltoninsa. Ei meillä kai ole aiemmin ollut tällaista upporikasta tyttörukkaa, joka on ajankulukseen päättänyt ryhtyä tekemään musiikkia? TF: Vanity-poppari? Niin, nythän kannattaa muistaa, kuinka kävi Paris Hiltonin uralle laulajana. Olikohan se kaksi viikkoa levynsä ilmestymisen jälkeen kun Paris keksi, että nyt kyllästyttää, en haluakaan enää jatkaa. JJ: Mutta tämä kuulostaa ihan samalta kuin kaikki biisit Jipun levyllä. Ensi soitetaan ihan liian vähän ihan liian pitkään, ja sitten kappaleen loppuun kasataan kaikki mahdollinen, mitä studiosta löytyy. Voisivat keksiä jonkun uuden formaatin. Health: Tears Kuka sanoi, että pleikkakonsolin ränkytys on vain nörttejä varten? Kalifornian hipster-uskottava melurockbändi Health on tehnyt ääniraidan Rockstar Gamesin Max Payne 3 -räiskintäpeliin. Sieltä löytyy muun muassa ihanan kylmä goottikolistelu Tears, jolla yhtye astuu ulos raivokkaasta peruslinjastaan. TF: Joskus vuosia sitten joku fiksu sanoi, että rockbändien tulevaisuus ei ole levymyynnissä vaan peli- ja leffamusiikissa. Sille naurettiin päin naamaa. Mutta tässä nämä nyt menevät naureskellen pankkia kohti. JJ: Health on osittain tuttu aiemminkin, ja pidän siitä kuin hullu puurosta. Tämäkin on uljas kappale, vaikka se ei ole yhtä vaikuttava näin aurinkoisena alkukesän aamuna kuin minä tahansa muuna vuorokauden- ja vuodenaikana. TF: Minäkin pidän. Teollisuuskolinaa ja hentoa, vähän abstraktia laulumelodiaa päällä. JJ: Oi, mitä goottilaista meininkiä. Tämän tahdissa olisi niin hienoa vaipua synkkään itsesääliin yön pimeydessä. Upeaa kirskuntaa. TF: Aika kauas on kyllä tultu siitä, kun Max Payne -pelit tehtiin vielä Suomessa ja soundtrackin sävelsi ja esitti Waltarin Kärtsy Hatakka. En tosin tiedä onko se yhtään huonompi asia. Costello: Aurinko valvoo Manserockin ikinuori rock-kukko ja Popedan mimmimagneetti Costello Hautamäki tekee paluuta hiljaisehkolle soolouralleen – herran edelliset soololevyt ovat ilmestyneet vuosina 2003 ja 1988. Tulevan albumin ensisingle tarjoaa on kevyt-Popedaa, kesäistä romantiikkaa ja Vexi Salmen ”unohtumatonta” lyriikkaa. TF: Tämä on kuin Popedaa ilman Paten äijäenergiaa ja naisia halventavia sanoituksia. Popedaa tytöille! JJ: Nyt vasta tajuan, kuinka olen kaivannut perinteistä suomirockia. Tämähän on juuri sitä. TF: Sanoituksessa on kaikki kuviteltavissa olevat kesäbiisin kliseet. Voisi olla sellainen monivalintapaperi, mistä voisi ruksia niitä samalla kun kuuntelee biisiä: kesäyö, check. Järvi, check. Metsä, check. Taivaanranta, check. Pilvenhattarat, check. JJ: Mutta tämä on kuitenkin täysin sukupuoli- ja ikäneutraalisti kirjoitettu kappale. Tätä ei ole tehty millekään tietylle kohdeyleisölle, vaan se on jätetty nokkelasti auki, jotta siihen olisi kenen tahansa helpompi samastua. Jos Pate olisi tehnyt tämän, olisi romantiikka karsittu pois. Ja jos Arttu Wiskari olisi tehnyt sen, olisi siinä mainittu jatkosota jo ensimmäisessä säkeistössä. TF: Mieletöntä, että Suomessa on suuri joukko artisteja, joiden koko ura perustuu täysin musiikkiin, jota kuunnellaan ne pari tuntia matkalla kesämökille. Ja ehkä hetken vielä siellä kesämökillä paikallisradiosta. Tämä biisi oli juuri sellainen.

AOR:n ystäväksi profiloitunut päätoimittaja Teemu Fiilin ja Erasure-popista pitävä Jami Järvinen sulivat Serj Tankianin heavy-rytyytykselle. Jo on aikoihin eletty.

Kuva: Warner

Kuuntele biisit niiden nimeä klikkaamalla!

ILMOITUS (SISÄLTÖ JATKUU ALLA)

Deadmau5: The Veldt feat. Chris James
Amerikkalaisen elektronisen tanssimusiikin suurnimi Deadmau5 astuu uudella singlellään rohkeasti popin puolelle. The Veldt perustuu Ray Bradburyn samannimiseen novelliin 1950-luvulta – triviaknoppi, jota Hittikaruselli-kaksikkomme ei suinkaan tiennyt.

TF: Kukahan mahtaa olla Chris James, joka tässä laulaa? Tyypillä on niin geneerinen nimi kuin vain olla voi. Mutta sillä on vähän Bryan Adamsin raspia äänessään.

JJ: Hävytön plagiaatti. En vain saa mitenkään päähäni, mistä biisistä. Kasaria, ysäriä? Aivan kuin Robert Miles olisi yritetty tuoda tähän päivään.

TF: Nämä samat soinnut on noin miljoonassa biisissä, mutta myös laulumelodia on jostain tosi tuttu.

JJ: Deadmau5 on kyllä aiemmin piirtynyt mieleen omaperäisempänä artistina. Tämä biisi on tosi tyhjänpäiväinen. Tässä pyöritellään näitä paria melodiaa, eikä paljon mitään muuta tapahdu. Suvantokohdassa ollaan rakentavinaan jotain jännää ja hienoa c-osaa, mutta sellaistakaan ei tule. Eikä sanojakaan ole kirjoitettu kuin nimeksi. Vai muistatko enää ollenkaan, mitä tässä kappaleessa laulettiin?

TF: Jotain ”The world is a better place” -soopaa? Onko ”Veldt” saksaksi maailma? Minusta tuntuu, että Deadmau5 ei ole halunnut vierailevan laulajan nousevan liian tärkeään osaan. Ettei hän jäisi itse varjoon.

JJ: Maailma, Welt, kirjoitetaan w:llä. Veldt ei kai tarkoita mitään.

TF: Niin, tärkeintähän on, että se kuulostaa amerikkalaisen korvissa jännittävän eurooppalaiselta. Kun tehdään kerran amerikkalaisille ”jännittävää ja eurooppalaista techno-musaa.”

Aikakone: Historiaan
1990-luvun paluuta ei voi pysäyttää. Nyt saamme takaisin kotimaisen dancen suurimman ja kauneimman, joka on karistanut matkan varrella sen dancen. Hyvä Maki! Hyvä Sani! Hyvä… No, ne kaksi muuta tyyppiä.

JJ: Tämä on synkkää kamaa. Ihan oikeaa, keski-ikäistä iskelmää.

TF: Ei kyllä kuulosta siltä samalta Aikakoneelta kuin silloin muinoin. Missä on dance? Missä on se kupliva ilo?

JJ: Onko tässä nyt ihan alkuperäinen kokoonpano? Olen aina ihmetellyt, että kun Maki tekee biisit ja Sani laulaa, niin mikä niiden Veeran ja Alexin osa oikein on tässä bändissä.

TF: Jotain Sanin soololevyjä kuulleena muistelisin, että ne kuulostivat juuri tällaiselta. Maki on kuitenkin ollut aiemmin tänä vuonna liekeissä, se on tehnyt sekä Frontside ollien ja Kuuden vuoden kuuliaisuuden. Olisin odottanut siltä aika paljon enemmän paukkuja Aikakoneen paluusinglelle.

JJ: Kuuden vuoden kuuliaisuus. No, joo. Se pitäisikin julkaista. Ja Frontside Ollie oli ihan hauska ralli. Kyllä tästä sen vanhan Aikakoneen pystyy tunnistamaan jostain taustalauluista ja nostatuksista. Nyt on vain väärä biisi julkaistu väärään aikaan. Ei kukaan halua näin ahdistunutta paluuta kuulla vuosien jälkeen.

TF: Reilusti on tuota aika-tematiikkaa sanoissa: ”aikaa ei voi pysäyttää” ja ”muistoissa matkaan vuosien taa”, ja siihen malliin.

JJ: Kauhean masentava teksti. Kertoo siitä, kuinka me kaikki vanhenemme, ja miksemme saman tien vain valmistaudu odottamaan kuolemaa. Melankolista iskelmää, Jamppa Tuomista.

Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: