Serj Tankian: Figure It Out
System of a Down -laulaja aktivoituu jälleen uuden soololevyn merkeissä, mutta kiinnostaako ketään? Ehkä ei, mutta raatimme löytää silti Armenian crossover-metalli-lahjan uudesta biisistä paljonkin hyvää. Harakiri-albumi ilmestyy 10. heinäkuuta.
TF: Tässä on sellaista positiivisuutta, mitä metallissa hyvin harvoin nykyään löytyy. Tosin tämä kuulostaa muutenkin enemmän 1990-luvun alun Faith No Morelta ja Primukselta kuin miltään tämän päivän metallilta.
JJ: Nyt kun sanoit, niin totta, heti tuli mieleen Faith No More ja kaikki muut Mike Pattonin projektit. En minäkään yleensä kuuntele paljoa metallia, mutta tällaista voisin kuunnellakin.
TF: Tuplabassarit kruunaavat biisin. Olen kasvanut thrash metalin parissa, joten niistä tulee heti kotoisa ja lämmin tunne. Mutta Serj Tankianillahan on lisäksi aina jotain poliittista agendaa mukana. En tosin aivan tarkkaan tiedä millaista, kun en ole ikinä kauheasti seurannut häntä.
JJ: Jos harjoittaisin lenkkeilyä – mitä en tee – niin tällaista haluaisin kuunnella juostessani. Välillä paahdetaan täysillä, ja sitten tulee tuollaisia hauskoja ja yllättäviä puhekohtia.
TF: Joissa hoetaan ”no bullshit”, mikä on minusta hauskimpia ilmaisuja. Tuntuu silti siltä, että Serjin suosio laskee aina tosi radikaalisti sen jälkeen, kun hän tekee soololevyn. Kansa tuntuu vaativan System of a Downin lopullista paluuta, mutta yhtye vain kiusaa palaamalla välillä tekemään jonkun kiertueen.
Flegmaatikot: Näijjoo
10 vuotta on pitkä aika, etenkin suomirapin ajanlaskussa. Niin kauan ehti kuitenkin vuonna 2002 hajonnut mansehop-kolmikko Flegmaatikot olla poissa, kunnes kokoonpano ymmärsi palata takaisin. 13. kesäkuuta julkaistavan 931-albumin riemukas ensisingle sai raatimme likimain polvilleen.
TF: Tämä on niin puhdasta 1990-lukua. Pystybassolinja tuo mieleen ihan Beastie Boysin. Sitten löytyy KRS-Onen Sound of Da Policen ”woop woop” -huuudot. Ja milloin olet viimeksi kuullut ihan oikean skrätsisoolon?
JJ: Ja siellähän on myös House of Painin hirnunnat! Hienoa! Ei ole kauheasti yritetty edes keksiä mitään uutta sanoituspuolella. Perusjätkien perusläppää siitä, kun juodaan kaljaa Kalevassa ja herätään Tesomassa. Mutta tässä on silti niin paljon enemmän kuin juntti-manseräpissä. Alussa toi kaveri kuulostaa kyllä ihan Kummelin Matti Näsältä. ”Näijjoota” hoetaan niin monta kertaa, että pian olisi mennyt hermot. Mutta ei mennyt.
TF: Rakastan tällaista perusräppiä, missä on vain hyvä biitti ja räpätään päälle. Tässä on Tampere niin syvällä, ettei niiden edes tarvitse puhua Tampereesta. Sen kuulee niin selvästi jo puolikkaassa tavussa.
JJ: Tampereella ei ole takuulla Comptonia, mutta ei sitä kaivatakaan. Tai mitään muutakaan vaarallista paikkaa. Mutta tässä on silti palattu amerikkalaisjuurille. Biisi on niin vanhaa koulukuntaa, että se kuulostaa tuoreelta. Melkein kaikki muu suomiräppihän on muuttunut junttidiskoksi.
Juttu jatkuu seuraavalla sivulla: