Hoi ihmiset: lauantaina kannattaa suunnata keikalle – lavalla esiintyy todellinen punkin supermegaturbohyperkiveskokoonpano

Lauantaina Lepikseen, mars!

26.08.2016

Ah, Lepakkomies-baari Helsingissä. Paikka, missä musiikki on hyvää, kalja halpaa, naiset kauniita, miehet komeita – ja kaikki ovat yleensä tuhannen humalassa.

Lepiksessä riittää hyviä keikkoja vaikka muille jakaa, mutta erityisen fiksua sinne on mennä tulevana lauantaina eli 27. päivä elokuuta. Tuolloin Lepiksen lavalla voi nähdä (jos siis menee siihen eturiviin, takaa ei yleensä näe oikein mitään muuta kuin hikisiä takaraivoja) Acid Runsin, Generalsin, 1981:n sekä kovassa nosteessa olevan Miettiin-yhtyeen.

Näistä etenkin Miettiin-esitys on harvinaista kauraa. Miettiin heittää Lepiksessä nimittäin myös erikoiskeikan, jolloin lavalla vierailee soittajia yhtyeistä Kuudes Silmä, Kivesveto Go Go, Maailmanloppu, Hard Action ja ties mistä muista. Koska Lepiksen lava tosiaan on kooltaan kokoa tulitikkuaski giljotiinin käsittelyn jälkeen, niin meno lienee hikinen.

Tapahtuman Facebook-sivuille pääset tästä.

Alta voit kuunnella, millaisista menoa ilta tarjoaa. Mainitsimmeko muuten jo sen, että Lepakkomiehessä musiikki on hyvää, kalja halpaa, naiset kauniita, miehet komeita – ja kaikki ovat yleensä tuhannen humalassa?

Alta löydät vielä kaupan päälle kuvan Miettiin Big Band -kokoonpanosta. Rumban saamien hevosmiesten tietotoimiston mukaan kuvan tekemiseen käytettiin rahaa 15 000 euroa ja siihen saatiin tukea muun muassa Pelastakaa Vaasankadun punkkareiden toimeentulo ry:ltä.

mietitin

Lisää luettavaa