Huippulupaava koripalloilija närkästytti hiphop-kommenteillaan ja suututti tunnetut räppärit – ”Sinulle pitäisi tehdä huumetesti”

Lonzo Ball saattaa olla lupaava koripalloilija, mutta hänen rap-makunsa ei miellytä aivan kaikkia.

03.09.2017

Lonzo Ball on Los Angeles Lakersin koripallolupaus, joka varattiin tämän vuoden NBA:n varaustilaisuudessa toisena pelaajana. Lonzo Ball on onnistunut herättämään huomiota niin koripallotaidoillaan kuin isänsä Lavar Ballin ytimekkäillä kommenteilla, mutta hänen viimeisin tempaus on suututtanut niin rap-fanit kuin räppärit.

Jo aiemmin kesällä Lonzo Ball kommentoi 21 Savagen Issa-albumin olevan laadukkaampaa materiaalia kuin Jay-Z:n uutukainen, mutta vielä tuolloin ei saatu kohua aikaiseksi.

Nyt Ball on kommentoinut, ettei kukaan kuuntele enää Nasia, vaan Migos ja Future ovat oikeaa hip-hopia.

Kommentti on närkästyttänyt niin rap-faneja kuin räppäreitä, koska rap-puritistien mielestä Nas on eittämättä hip-hopin kuninkaallisia ja Migos, sekä Future kuuluvat ennemminkin roskakoriin. Lonzo Ballin kohdalla on hyvä muistaa, että hän on syntynyt vuonna 1997, joten hänen nuoruutensa räppärit ovat myös aivan eri maata tyylillisesti mitä vaikkapa Nas ja Jay-Z.

Nyt sekä T.I. ja Lil B ovat antaneet oman sanansa asiasta. T.I.:n mielestä Ballille pitäisi tehdä huumetesti ja Lil B uhkaa kiroavansa koko koripalloilijan uran. Lil B on aiemminkin langettanut kirouksia koripalloilijoille ja kirouksista on jo tullut yleinen kultti-ilmiö, etenkin jos kirotun pelaajan otteet ovat huonontuneet.

Myös näyttelijä Michael Rapaport on avannut sanaisen arkkunsa, totutun aggressiiviseen tyyliinsä. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan, että kommentoiko Future, Nas tai joku Migosin riveistä Ballin kommentteja. Sekä toteuttaako Lil B uhkauksensa. Nyt on ainakin jo tosi kyseessä. Tsekkaa jutussa mainitut somepäivitykset alta.

#LilB warning #LonzoBall before he put curse on him

Henkilön DJ Akademiks (@akadmiks) jakama julkaisu

Lonzo Ball said Nas ain't HipHop! #SuckaShit

Henkilön Michael Rapaport (@michaelrapaport) jakama julkaisu


Lisää luettavaa