Hymyn elämänlaatua parantavaan voimaan uskova Jonna listaa viisi biisiä, joista ei saa tarpeekseen

03.09.2015

Aiemmin Sony Musicille suomenkielistä r&b:tä levyttänyt Jonna julkaisi uuden Sound Mind -albuminsa elokuun lopussa. Suomenkielisinä aikoinaan laulajatar esiintyi Cheekin ja Elastisen kaltaisten nimien rinnalla, nyt tähtäimessä ovat ilmeisesti kansainvälisemmät tapaukset. Tuore albumi valmistui joukkorahoituksen voimin ja keskittyy r&b:n sijaan poppiin.

Nyt Jonna luettelee viisi biisiä, jotka vaikuttivat esimerkillään Sound Mind -albumin ilmeeseen. Kuuntele alta myös artistin oma Smile-single, jonka videon toteuttamiseen pyydettin yleisön apua – mukaan haluttiin kuulijoilta näiden omia hymyvideoita. Niitä kuulemma tulikin sen verran, ettei kaikkia saatu mahtumaan mukaan. Hyvä!

Sia: Breathe me

”Sia on yksi lahjakkaimmista ja luovimmista artisteista koko maailmassa. Löysin Sian vuonna 2008 asuessani Los Angelesissa, kun kuulin Breathe Me -biisistä Four Tet -remixin Pandora-nettiradiosta. Rakastuin hänen aitoon tulkintaansa sekä ääneen ja sanoihin. Hänen teksteihinsä on tosi helppo samaistua. Niissä on paljon elämää ja aitoja tunteita. Sia on parasta, mitä popmusiikille on tapahtunut 2000-luvulla.”

India.Arie: I Choose

”India.Arien musiikki on aina ollut todella inspiroivaa. Lähes hänen koko tuotantonsa on kohottavaa, hyvän mielen musiikkia olematta kuitenkaan kornia tai pinnallista. Päinvastoin, se on täynnä elämän totuuksia. Tämä biisi on yksi suosikeistani ja toimii erinomaisesti huonona päivänä piristämään. On hyvä aina muistuttaa itseään, että me voidaan joka päivä päättää, millainen päivä me halutaan siitä tehdä. Mennyttä ei voi muuttaa eikä huomista ennakoida. Voidaan vain elää tätä päivää.”

Albin Gromer: Här inne hos mig

”Albinin musiikkiin tutustuin vuonna 2013, kun asuin Tukholmassa. Rakastuin kertaheitolla hänen ääneensä ja tähän minimalistiseen poptuotantoon, josta tuli myös uuden levyni tuotannollinen suunta. Myös Etelä-Ruotsin ärrävikaisuudelta kuulostava murre osu ja uppos! Odotan innolla häneltä lisää materiaalia.”

Mø: Waste of Time

”Olin keväällä 2013 Brightonissa Englannissa The Great Escape -showcase-festareilla, ja näin Møn livenä siellä. Olin heti myyty. Niin magee soundi, hienoja biisejä ja tosi freshiä tuotantoa. Hänessä oli jotain samaa kuin Siassa. Sellaista välitöntä läsnäoloa ja tulkintaa. On aivan mahtavaa nähdä, että Mø on saanut uransa hienosti nousuun isojen feattien kautta (Major Lazer, Diplo). Tällaista on minun mielestäni hyvä popmusiikki: mielenkiintoista, arvaamatonta ja kaunista.”

James Morrison: Wonderful world

”James Morrisonin musiikkiin tutustuin myös Los Angelesissa eräällä tanssitunnilla, kun opettaja oli tehnyt koreografian hänen biisiinsä Better Man. Ihastuin hänenkin ääneensä heti, ja ostin hänen silloisen uuden levynsä saman tien. Kuuntelin sitä putkeen viikkotolkulla. Niin sydäntäraastavan mahtavaa tulkintaa, ettei voi muuta sanoa kuin että ’tämä on samettia korville’. Wonderful World on mahtava toteamus siitä, että maailma on ihan kiva paikka, vaikka ei nyt siltä tuntuisikaan.”

Lisää luettavaa