Ihmisen paras ystävä on palannut – haastattelussa Karri Koira

15.06.2016

Karri Koiralta ei ole saatu uutta musiikkia sitten vuonna 2012 julkaistun K.O.I.R.A. -albumin jälkeen. Muutamaa vierailua lukuunottamatta. Nyt Karri Koira on tullut viimein takaisin ja ainakin allekirjoittaneen korviin uusi kappale kuulostaa aivan Justified-levyn aikaiselta Justin Timberlakelta.

Kysyimme julkaisutauosta huolimatta varsin tiuhaan keikkailleelta laulajalta kuulumiset.

Millainen on vuoden 2016 Karri Koira?
”Karri Koira 2016 on vähän älykkäämpi, vähän nopeempi ja vähän parempi kuin koskaan aikaisemmin”

Nyt saamme pitkän tauon jälkeen uuden kappaleen. Mikä on levyn laita?
”Toivon, että ihmiset arvostavat sitä että tässä on nyt uusi Karri Koira biisi ja nauttisivat siitä. Levystä en anna mitään lupauksia.”

Uskaltaako sen sisältöä kuvailla jotenkin?
”Ei uskalla, jos kuvailisin sitä, voisi olla vaikeaa jatkaa tätä haastattelua sen jälkeen.”

K.O.I.R.A. levystä on kulunut neljä vuotta. Mikä johti näin pitkään taukoon?
”Tauko on ollut pitkä mutta ei noin pitkä… tarkemmin arvioituna noin 3.5 vuotta, toisaalta joillain artisteilla voi vierähtää jopa 10 vuotta. Tein K.O.I.R.A. Levyn yhteydessä niin paljon keikkaa ja muuta, niin oli pakko saada vähän happea ja antaa tilaa asioille kehittyä, jotta voi tehdä taas lisää musiikkia.”

Vaihdoit levy-yhtiötä. Miten päädyit indie-Monspilta huomattavasti isommalle Universalille?
”Pari puhelinsoittoa ja se oli siinä. Kiitosterveisiä Monspin Keijolle joka on mut kasvattanut.”

Onko sinulla sanottavaa Funkiestista, ikävän lopettamisen kynnyksellä?
”Kiitosterveisiä Funkiestin Juhalle joka on mut kasvattanut. Juha on kasvattanut suurinpiirtein koko suomiräp genren, myynyt musiikkia mitä ei monessa muussa paikassa olisi ikinä otettu myyntiin ja sitä kautta vaikuttanut monen artistin uran alkuvaiheisiin. Sen lisäksi Juha on pitänyt erittäin hienoa levykauppakulttuuria yllä Suomessa 20 vuotta omalla tinkimättömällä tyylillään ja kaupasta on aina saanut mielenkiintoisen valikoiman laatumusiikkia. Kiitos Juhalle.”

Onko Koiraa mahdollista nähdä kesän festareilla? Vai onko mielessä jotain mitä menet itse katsomaan?
”Ainakin Raumameren Juhannuksessa ja Solarsoundeilla Seinäjoella.
En ole itse ehtinyt miettiä menenkö katsomaan jotain. Anna joku hyvä vinkki niin katsotaan.”

Kuuntele Koiran uusi kappale alta. Vinkkejä niin Karrille kuin monelle muulle löytyy täältä.

Lisää luettavaa