Illalla tiedossa pakkokatsottavaa Suomen vimmaisimman yhtyeen ystäville – Sielun Veljet -dokumentti on silkkaa asiaa

Siekkari-dokkari! Siekkari-dokkari!

28.04.2016

Yle jatkaa loistavien musiikkidokumenttien esittämistä Yle Teema -kanavalla. Tänä iltana kello 22.00 lähtien kanavalta tulee Veljet-niminen dokumentti vuodelta 1991.

Tahvo Hirvosen ohjaama dokumentti kertoo Sielun Veljien tarinan 1980-luvun alusta aina vuoden 1990 loppuun. Dokkarissa kerrotaan muun muassa Sielun Veljien musiikillisista vaikuttajista (New York Dolls!), siitä, miten yhtyeen ei alkujaan pitänyt äänittää lainkaan levyjä sekä siitä, miten yhtyeen live-esiintymisistä lopulta muotoutuikaan niin shamanistisia esityksiä kuin ne olivat.

Puheen seassa nähdään peräti 21 elävänä esitettyä kappaletta aina Kanoottilaulusta Lasisen elämän kautta Rakkaudesta-viisuun ja sen kautta Kulkurin iltatähteen. Mukana on myös harvinaislaatuinen versio Fredin Kolmatta linjaa takaisin -käännösiskelmästä.

Valitettavasti alta löytyvää klassikkobiisiä ei dokkarista löydy. Oli muuten aika mielttömän päräyttävä esitys, kun tuon ensimmäisen kerran Levyraadissa (!) näki. Klaus Järvinen muistikuvieni mukaan tykkäsi, ja sanaparia kauhisteltiin ja hihiteltiin sitten koulun pihalla seuraavana päivänä oikein kunnolla.

Lisää luettavaa